tiistai 15. heinäkuuta 2008

Kuvakehys

Minulla ja siskollani on Etiopiassa yhteinen kummityttö, jonka koulunkäynnin maksamme. Siskoni pyysi, että tekisin hänelle tytöstä kollaasin, jonka voisi laittaa jääkaapin oveen. Ja lisähaasteena se, että siihen voisi laittaa aina viimeisen kuvan. Saamme tytöstä kuvan yleensä kerran vuodessa - valokuvan, tulosteen, värillisen tai mustavalkoisen.

Kollaasi on ollut mietinnässä jo kuukausia, joten päätin lopulta käydä työn kimppuun vaikka mitään kuningasideaa ei ollutkaan. Ja kävi kuten usein - kun tarpeeksi pyöritteli kuvia ja papereita, ideakin löytyi. Tein kehyksen, jossa on tytön kuvia eri vuosilta, ja uusimman kuvan voi sujauttaa kehyksen sisään. Kehyksen koko on suunnilleen 12 cm x 16 cm.





Näin jälkikäteen kokonaisuutta katsellessa sijoittaisin mustavalkokuvia ja värillisiä enemmän sekaisin, mutta en viitsi enää alkaa muuttelemaan. Oikean reunan keskimmäinen kuva on ensimmäinen, jonka tytöstä saimme. Tuolloin reipas kummityttömme oli 8-vuotias, joten kohtahan hän on jo nuori nainen!

Inspiroidu-haasteena oli "sivun täydeltä valokuvia". Sopiiko tämä työ nyt sitten skräppäilyhaasteeseen? Pohdinnan jälkeen ajattelen että ehkä - vastaavan sivun olisin voinut toteuttaa albumiinkin.

4 kommenttia:

xing kirjoitti...

Hieno aihe ja hauska oivallus kehyksen tekeminen noin, pitää laittaa idea mieleen. :)

Scrapbooking voi tarkoittaa montaa asiaa, onhan niitä kaikenmallisia minialbumeita ym. Eli miksi ei sopisi?

Pia K kirjoitti...

Ihana idea ja kiva kehys! Onko nuo filmireunat valmiita tarroja/pahvikuvioita tms. vai ihanko olet itse leikellyt?

sannika kirjoitti...

Kiitos kommenteista!

Filmireunat on valmiita tarroja. Ostin niitä joskus Finnstamperista.

pikkuhelistin kirjoitti...

Oi kuinka hieno! Tämmönen olis kyllä kiva tehdä itekin ;)