tiistai 17. maaliskuuta 2009

Äidin kultapoika

Haasteisiin osallistuminen on viime aikoina takunnut. Joko ei ole tullut minkäänlaista ideaa tai sitten idea joulusivusta, mutta ajattelin että jätän ne joulujutut tuonne puolen vuoden päähän :-) Näitäkin kuvia yritin väkisin vääntää haasteleiskaksi mutta en onnistunut. Mutta muuten kyllä skräppäilysessio onnistui ihan mukavasti :-)
Tämä Jenni Bowlinin diecut-paperi on tosi kivan muotoinen, ja olen hautonut muutamaa eri väristä jo pitkään. Nyt yhtäkkiä tiesin mitä tehdä - halusin täyttää koko alueen kuviopapereilla. Olen ehkä nähnyt tällaisen toteutuksen jossain mutta en yhtään tiedä missä. Aluksi suunnittelin leikkaavani kuviopaperit oikeaan muotoon, mutta onneksi tajusin leikata diecut-paperin millin päästä mustasta raidasta ja pääsin paljon helpommalla. Kun kuviopaperit sijoitti alapuolelle, niiden muotoilun kanssa ei ollut ihan niin tarkkaa. Samalla sain pois leikkaamani kermanvärisen paperin käyttöön, ja siitä tein kehyksen valokuville sekä tekstisuikaleet. Ja kaarimuoto oli jo valmiina :-)

Paperit ovat Melissa Francesin, kartonki Bazzillin, kirjaimet American Craftsin. Kermanvärinen tupsullinen lanka valokuvan ympärillä ja kukkanen satunnaisia ylläreitä. Noita kukkasia jään kyllä kaipaamaan, tässä meni viimeiset. Kukkien keskelle tulee varmaankin vielä pisteet ruskeaa kimalleliimaa tai ruskeat haaraniitit, mutta nyt ei sattunut olemaan sopivia varastossa.

Osaisiko muuten kukaan vinkata, mistä saisin lisää samanlaisia simppeleitä kukkia tai vastaavan kuvioleikkurin? Tykkään siitä, että kukat ovat pieniä, ja niissä on tuollaiset pyöreät terälehdet. En juuri tykkää oikeamman näköisistä paperi- tai silkkukukista.
Eilen törmäsin tällaiseen väripalettigeneraattoriin. Sinne ladataan valokuva, ja generaattori erittelee siitä sitten vaalean, keskitumman ja tumman paletin. Huvikseni katsoin, mitä värejä joistain omista kuvistani löytyy. Ideaalitilanteessa ehkä kannattaisi ladata kuva ensin, valita värit ja sitten vasta skräppäillä, mutta hauskaa tämä oli näinkin päin :-) Itse olin ottanut käyttöön paljon enemmän oranssia kuin generaattori kuvan perusteella tarjosi. 

Väreille saa työkalusta myös Hex-koodit, mistä voi olla hyötyä nettisivuja tehdessä. Kiva lelu, ehkä jopa työkalu :-)




2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ihana sivu, tykkään oranssin ja kuviopapereiden yhdistelmästä.

Mä oon noita pikkuruisia (Priman) kukkia ostanut hollanista Scrapbookingdepot.nl (en kyllä tiedä onko niitä enää siellä)tai sit jos haluat sen kuvioleikkurin, niin ostin sellaisen Donnosta (donno.fi) Tampereen skräppitapahtumassa. Varmaan molempia saa muualtakin, mutta näistä mä olen omani hankkinut. Toivottavasti löydät!

Pia K kirjoitti...

Ei kai oranssia voi koskaan olla liikaa! Ihana sivu, tosiaan hyvin käytetty diecut-paperi. Osaatko vinkata mistä tuota samaa tai vastaavia saisi kohtuuhintaan?