torstai 11. kesäkuuta 2009

Pieni unikeko

Paperikierteen haasteen speksit olivat tällä kertaa iloisen kesäiset. Ympyrän muoto on mielestäni yleensä vaikea, ainakin isona, mutta tulipa tartuttua siihenkin. Hyvä minä, aina pitää yrittää! Tai ainakin joskus! Tämä on muuten ensimmäinen letterleiskani vaakasuuntaan. 
Posti toi juuri uuden setin tarinointileimasimia, joten tein ympyränmuodon niillä. (Siksi toteutukseni on keltaisempi kuin haasteen oranssi - minulla ei ole oranssia maalia mutta keltaista on.) Lisänä on vanhoja lempparikoristeitani - nappeja pitkine lankoineen, paperinauhaa ja perhosia. Ja sitten vielä muutama uutuus: vaihdossa Baulalta saamani grungeboard-tähti ja haaraniitit, muutama paljetti ompelurasiasta ja muutama paljetin tyyppinen juttu historiallisesta skräppäilyvarastostani. Kello on siirtokuva ja osoittaa valokuvan ottamisen todellista aikaa. 
Otin kuvioleikkurilla perhosen kuviopaperin kulmasta, tarkoitus oli jättää siihen perhosen muotoinen reikä. Mutta sepä olikin ikävän näköinen, joten laitoin perhosen takaisin paikoilleen kohotarroilla. Hauskan näköinen, eikä kukaan tietäisi että se on vahinko, ellen kertoisi. ;-)

Mutta hei, tästähän puuttuu otsikko! Oho.

8 kommenttia:

baula kirjoitti...

Vähänkö mahtava. Ihanan raikas! Tuo perhosjuttu on kiva, eikä todellakaan tajuais virheeksi.

Veeruliiru kirjoitti...

Oi miten tykkään sun kollaasi-tyylistä!!! Mä kanssa luulin perhosta hienoksi ja suunnitelluksi korosteeksi, hyvin huijattu!! =)Tosi kiva sivu!

xing kirjoitti...

Jännän aamuinen tunnelma, värit jotenkin sopivat aiheeseen. Oranssi = aurinko?

Ovatko leimasimet Making Memoriesin vai minkä? Osa näyttää tutuilta ja osa ei yhtään, olen hämmentynyt :)

sannika kirjoitti...

Kiitos kommenteista!

Xing, uudet leimasimet ovat tosiaan Making Memoriesin ja lisäksi käytin yhtä Fontwerksin leimasinta. Olitpa tarkka! Se oranssi on vähän kuin aurinko, kyllä :-)

Laurana kirjoitti...

Oi miten hieno ja raikkaan värinen! Tosi kiva idea koota ympyrän muoto leimaamalla ja koristeilla :)

ommu kirjoitti...

Puoliympyrä on hieno! Katselen kateellisena, kun en itse oikein osaa tuollaista yhdistelyä. Ja upeasti hoidettu "töppi". Kuva on suloinen myös.

Anski kirjoitti...

Mielettömän ihanan näköinen sivu. Leimailut ja koristeet näyttävät tosi kivoilta. Mä en ainakaan otsikon "puuttumista" huomannut edes. Toisaalta en itse pidä sitä kovin välttämättömän skäppäyksissä muutenkaan. :)

Anonyymi kirjoitti...

on kyllä hieno. hyvin sovellettu haastetta.