sunnuntai 23. elokuuta 2009

Kirjan väärinkäyttöä

Sain Pikkuhelistimeltä vaikutteita ja hankin Wreck This Journalin. Tehtävien tekeminen on vähän outoa puuhaa, mutta tosi kivaa! Tosin tykkään kirjastani jo nyt niin paljon, etten usko sitä kovin pahasti tuhoavani, vaikka kuinka pitäisi ottaa kirja mukaan suihkuun. Muutenkin luulen tekeväni mitä huvittaa, vaikkei se aina kirjan ohjeiden mukaista olisikaan.

Ekan sivuni piirtelin autossa matkalla Lappiin. Tehtävänantona oli piirtää viivoja liikkeellä ollessa. Parhaat viivat syntyivät tietöiden tärinöissä. Ensin piirtelin vain viivoja, mutta sitten siitä tulikin vähän kuin teräväkulmainen woodgrain.

Samalla reissulla kävimme mustikassa ja mietin suhdettani marjastukseen, ja sain siitä aiheen ajan etenemisen dokumentointiin. Litistin vähän liian monta mustikkaa, jonkin verran väriä meni paperista läpikin. Minulla oli jemmassa mustikka-aiheista kortteilupaperia, ja käytin sen tähän kirjoituspohjaksi ja koristeiksi. Mutta nyt en tykkää noista vihreistä raidoista ollenkaan... Olisi pitänyt repiä kirjasta sivu, ja muotoilla siitä jonkinlainen kirjoitusalue sivun keskelle. Mutta tehty mitä tehty.

Tyhjät rivit on sitä varten, että voin myöhemmin lisätä ajanjaksot "lapsi murrosiässä, lähtee metsään vain hirveän marinan säestämänä", "en saa nuorisoa mukaani metsään enää ollenkaan, yksin täytyy mennä" ja "huonot polvet, marjat ostettava kaupasta". ;-)

Minut kun tuntee, voi arvata että ompelutehtävä oli mieluinen. Yritin pitää ompelun määrän järjellisenä, ja se oli ihan fiksusti tehty - ompelu on sitä hankalampaa, mitä lähemmäs selkämystä pääsee.

Lempparini on kuitenkin tämä pillillä puhalleltu ilotulitus. Sivun ohjehan pyytää tekemään ihan muuta, mutta en löytänyt puhaltelulle sopivampaakaan sivua. Maali on Maya Mistiä, ja värit vähän vinossa kun tässä oranssikin näyttää ruskealta. Vähän lapsellista touhua, ja erittäin kivaa! Yritän nyt kovasti keksiä, missä muussa näille puhalluksille olisi käyttöä. :-)

7 kommenttia:

pikkuhelistin kirjoitti...

Ompelusivu on hurjan kaunis ja tykkään älyttömästi myös tuosta ekasta sivusta! Hauska nähdä muidenkin versioita tehtävistä :)

Wtj-juttu oli muuten tosiaan tällä viikolla Turun Sanomien viikkoliitteessä. Itse en ole vielä edes koko juttua nähnyt mutta yritän kovasti saada sen skannattuna blogiin.

Minna kirjoitti...

Helmetin Outi puhalteli ATC-kortteihin, aivan ihania, ruinasin nääs vaihtarin :)
http://www.flickr.com/photos/helmetti/2395517497/in/set-72157601730015265/

ommu kirjoitti...

Kaikki noi sivut on tosi hienoja!!! Voi että, täytynee kokeilla joskus, kun aikaa.

Anski kirjoitti...

Vitsit kun näyttävät hurjan kivoille, mäkin haluuuuuuun.

Heli kirjoitti...

sinulla on selvästikin ollut hauskaa!

Pia K kirjoitti...

Oi että voikin mustikoista tulla kaunista jälkeä! Tykkään tosi paljon myös autossa piirretyistä puukuvioista :)

Emmo kirjoitti...

hahaa, hienoja sivuja, arvaa kellä muulla on tuo kirja. Laittelen kuvia kunhan kerkiän.