tiistai 13. lokakuuta 2009

Minä-kirja ja minä

Tein sivun minä-kirjaani taas. Olen tehnyt sivuja fiilisjärjestyksessä, ja kannen sisäpuoli oli jäänyt tyhjäksi. Aukeaman oikealla puolella oli jo parisuhdesivu, joten tuntui että vasemmallekin pitäisi saada joku jollain lailla asiallinen aihe. Tein sitten tällaisen yhdenlaisen määrittelyn.
Akkeli oli läpinäkyvä, maalasin sen toiselta puolelta ja kiinnitin märällä maalilla sivuun kiinni. Maali toimii liimana ihan hyvin, mutta väriin jäi epätasaisuutta.

Kuvat otin nettikameralla La Photocabinessa. Se on ranskankielinen palvelu, mutta siellä pärjää puutteellisellakin ranskalla, jopa elekielellä. Vee on tehnyt aika makeita leiskoja valokuvakopeissa otetuista kuvista, ja nyt sain ihan omat "koppikuvat". Pikseleitä vaan on vähänlaisesti, joten kuva on pieni... Tässä siis 6x6-tuumaisella sivulla. Kun eksyin La Photocabineen ekan kerran, olin sattunut kieputtamaan hiuksiini talouspaperisuikaleita - luin että niillä saisi kivat kiharat. Ei saanut minun hiuksiini, mutta kuvasta tuli sopivan höperö juuri tähän pikkualbumiin. Se on pimeänä iltana otettu, päivänvalossa La Photocabine tuottaa kyllä parempiakin kuvia.
Tässä vielä tällainen kokonaisuuskuva. Minä-kirjaa on ollut kiva tehdä sivu kerrallaan pikku välipaloina. Olen käyttänyt kirjaa tehdessä yhtä paperisarjaa ja pitkälti samoja koristeitakin, joten sivuista on tullut luonnostaan yhtenäisen näköisiä. Kirjaa on myös ollut helppo tehdä muiden projektien välissä tai keskelläkin. Muutama sivu vielä mahtuu näihin saranarenkaisiin, sitten pitää keksiä toinen välipalaprojekti.

11 kommenttia:

omuli kirjoitti...

Ihanalta näyttää Minä -kirja! Tuota La Photocabinea on pakko kokeilla, kiitos vinkistä! Muutenkin sait nyt innostettua aloittamaan jonkin "välipalaprojektin" :)

elina. kirjoitti...

näyttää tosi kivalta koko minä-kirja! ja mä tykkään kyllä tosta naisen epätasaisesta väristä. ja koko sivusta. :) hei mäkin tahdon välipalaa!

Anski kirjoitti...

Voi kun ihana! Ja tuo kirjanen näyttää kokonaisuutena aivan ihanalle!

sirppis kirjoitti...

Aloitin myös kesällä oman minä-kirjan, mutta en älynnyt tehdä sitä sivu kerrallaan vaan ostin aika paksun kirjan , johon aloin liimailla kuvia ja kirjoittaa tekstejä. Nyt seurasin blogistasi minä-kirjasi valmistumista ja nyt harmittaa....Sun kirja näyttää tosi kivalta!
Mulla on blogissani yksi kysymys, johon ehkä osaisit vastata?? tai sit joku muu voisi osata neuvoa,please!

sirppis kirjoitti...

Kiitos vinkistä Sannika, kokeilen heti huomenna teipin kans

Martiks kirjoitti...

Moi, Olen Martha kurssilta, en ehtinyt käydä kurssilla viime maanantaina ja sitten olisi kiva tietää mitä mun täytyy ottaa mukaan ensi kerralla. Kiitos :)

Anonyymi kirjoitti...

Ihana kirja, mun tekee mieli syoda se :D!

marzuli kirjoitti...

Kivoja sivuja ja ihanan herkulliset värit Minä-kirjassasi:)

xing kirjoitti...

Minua kiehtovat nuo kuva-automaattien kuvasarjat (harmi, kun en saanut linkkejä auki), hienosti tuomivat myös tässä

Amber kirjoitti...

You are very creative!!

ommu kirjoitti...

Minäkin tykkään siitä, että akkasen väri on epätasainen. Kiva adjektiivivalikoima muuten. :) Ja kirja näyttää somalta. Itse olen tehnyt minäkirjaa välipalana jo kaksi vuotta. Se on yllättävän terapeuttista.