maanantai 8. helmikuuta 2010

Ruksi seinään

Olin melko varma, että en ikinä käytä englantia skräppäilyssä. Mutta niin vaan tuli sekin päivä, että käytin.

Aloin tehdä rakkaus-aiheista Inspiroidu-haastetta. Ensin aioin skräpätä minusta ja miehestä, sitten New Yorkista, mutta päädyinkin onnekkaisiin sattumiin. Joskus löytää jotain parempaa kuin mitä alun perin etsi. Se oikeastaan pätee niin mieheen kuin meidän syksyiseen New Yorkin matkaankin, ja etenkin tuohon valokuvaan.

Yritin kuvata tunnuksenomaista keltaista taksia ja pimeässä kuvatessani tiesin, että liikkuva taksi ei tallennu kuvaan tarkkana. Olin todella ällistynyt, kun kotona huomasin, että sen sijaan meidän varjomme olivat tallentuneet liikkuvan taksin kylkeen ihan tarkkoina. Eipä olisi ikinä tullut mieleen yrittää ottaa tuollaista kuvaa, vaikka varjokuvia joskus olenkin kuvannut!

Serendipity, yksi englannin kielen vaikeimmin käännettävistä sanoista.
Leiskassa on mukana pari matkamuistoa. Optimism-lappu on metrokortti, joka sattui olemaan osa taideprojektia. Banana Republic -tarran ja siihen takertuneen silkkipaperin otin talteen vaateostosten ympäriltä.

Metallireunaiset ympyrät ostin toimistotarvikeliikkeestä. Ne olivat kaikki aluksi valkoisia. Maalasin niitä ja koristelin kello-siirtokuvilla, maalilla ja muulla. Ja jotenkin tähän sivuun eksyi monta kimaltavaa juttua.

17 kommenttia:

Hemppa kirjoitti...

Vau! Kuva, asettelu, koristeet, kaikki. Tykkään! mä odotin niistä blogissa esillä olleista nykkikuvista eniten sivua juuri tästä. Niin uskomattoman tunnelmallinen kuva.

ommu kirjoitti...

Tässä silmä lepäsi - ja aihe puhutteli. Ja kuvahan on ihan mahtava! Kivaa kimallustakin sivussa... jatuo taustalle lisätty keltainen. Ah!

Pia K kirjoitti...

Hieno sivu upeasta valokuvasta, ja lontoon-kieli on tässä enemmän kuin paikallaan!

xing kirjoitti...

Hauska että pyörsit sanasi! :) Noiden ympyröiden välinen dynamiikka toimii

Marika kirjoitti...

Tosi kivan näköönen leiska! Ihanat värit, jotenki kaikki vaan sopii hyvin yhteen :)

Sini kirjoitti...

Hienosti käy nuo värit yhteen ja kuva on tosi hieno. Hauskaa, että saman haasteen kohdalla pohdittiin kumpikin englannin kielen käyttämistä ja minäkin päädyin muutamaan "väärän" kieliseen sanaan.

elinarsku kirjoitti...

Aivan Mahtava!!! En muuta osaa sanoa. Siis ihan suosikki nyt! Kaikki toimii ja on tosi hienoja yksityiskohtia. Magee kuva!

lehtipollo kirjoitti...

Wow! Onpas todella onnistunut sivu. Ovatko metallireunaiset tägit siis matkalta, vai ihanko kotimaasta löytyi? DYL-kansiooni olen kaipaillut sellaista, muttei ole sattunut silmään täälläpäin.

baula kirjoitti...

Ihan mahtava. Kuva on kyllä mestari otos. Tykkäilen hulluna väreistä ja kuplista sekä metallisista että leimatuista.

Veeruliiru kirjoitti...

Toi kuva on niin mielettömän upea ja tässä sivussa se pääsee todella oikeuksiinsa! Tykkään värimaailmasta ja yksityiskohdista...

Puuhapetenvaimo kirjoitti...

Siis wwwwau! Uskomaton näpäys tuo valokuva, ja leiska on mahtava. Englantihan sopii hyvin matkasta kertovaan leiskaan.

pikkuhelistin kirjoitti...

Mä oon käynyt ainakin viis kertaa jo tätä tutkailemassa mutta en oo vielä löytänyt sanoja kommentiksi asti... Teki meinaan aika suuren vaikutuksen muhun tää leiska :)

Mulle tulee tästä vähän mieleen Effer Daresin Vee vaikka tämä on samalla niin sua :) Upea joka tapauksessa!

sirppis kirjoitti...

Hieno sattuma, varmaan kutkuttava tunne kun huomasit varjot kuvassa ja englannin käyttö tähän sun sivuun nyt sopiikin loistavasti ja antoihan haasten otsikko luvankin, joten ratkesin myös tekemään otsikon englanniksi.

sannika kirjoitti...

Kiitos kommenteista! Kuva oli teetettynä jo pitkän aikaa, mutta en rohjennut tehdä sille mitään... Onneksi nyt rohkesin ja syntyi mieluinen leiska.

Pikkuhelistin, oho! Tykkään Veen töistä joten kiitos kohteliaisuudesta! :-)

Jaana kirjoitti...

Ihanan tasapainoinen sivu ja aivan mahtava valokuva! :)

Anski kirjoitti...

Tää sivu teki ihan mielettömän vaikutuksen! Aivan ihana, niin kaunis, persoonallinen ja aivan täydellinen!

Korppisusi kirjoitti...

Tämä on ehdottomasti yksi kauneimmista näkemistäni sivuista! Paljon yksityiskohtia jotka kuitenkin sopivat saumattomasti yhteen ja muodostavat kokonaisuuden. Etenkin nuo ympyrät ovat ihania!