lauantai 24. huhtikuuta 2010

Samoista materiaaleista

Olen mukana Ikaalisten porukassa, joka sopi tekevänsä sivun samoista materiaaleista. Kuva materiaaleista, lista osallistujista ja muutama sana säännöistä löytyy Xingin blogista, joten en kopioi niitä tähän.

Itse käytin yhteisistä materiaaleista toisen kuviopaperin ja muutaman napin. (Itse asiassa käytin toisenkin paperin, mutta siitä ei jäänyt jälkeä leiskaan, koska toisesta paperista tekemäni elementit revin pois. Maalin alla näkyy jälkiä repimisestä - itse asiassa repimäjäljet näyttävät mielestäni ihan hauskoilta.)

Sääntöjen mukaisesti otin omista materiaaleista käyttöön yhden kraft-värisen kartongin, maalia, leikkurin, kynäveitsen ja ompelukoneen. Ja näillä materiaaleilla syntyi tällainen sivu.

Pitkään pohdin, olisiko pakettiin kuuluvat kirjaimet pakko käyttää. (Lähes koko aika kului pohtimiseen, tein leiskan vasta eilisiltana.) Kirjaimissa sinänsä ei ole mitään vikaa, mutta halusin kirjainten olevan yhteydessä muissa New Yorkin leiskoissa käyttämiini kirjaimiin. Niinpä leikkasin otsikon kirjaimet pois ja laitoin alle kraft-kartongin. Eli muita kirjaimia en ole käyttänyt. Onko tämä nyt sitten haasteen hengen vastaista, en tiedä... tehty mikä tehty.

Paperi sopi mielestäni täydellisesti syksyiseen puistokuvaan, joten olen hyvin tyytyväinen että lähdin mukaan. Ja nyt äkkiä surffaamaan muiden osallistujien sivuille!

12 kommenttia:

Marika kirjoitti...

Upea!

Ehdoton suosikki tässä sivussa on tuo otsikko!

xing kirjoitti...

Tämä on ihana! Otsikko on todella kaunis (tuskalin aakkostarrojen kanssa todella)

pikkuhelistin kirjoitti...

Tää on jotenkin tosi vangitseva. Tykkään kovasti tuosta maalijäljestä ja paperin kuosi sopii kyllä kuvan kanssa loistavasti yhteen.

Laura kirjoitti...

Tosi hieno! Nuo maalijäljet näyttää upeilta! mahtavan erilaisia sivuja on kyllä kaikki tehneet.

Anonyymi kirjoitti...

tosi hienot maalijäljet (ja perhoset <3)! värit sopivat sivussa hienosti valokuvan kanssa. kaunis kokonaisuus!

Pia K kirjoitti...

Keltainen maali on aivan upea! Tykkään myös otsikosta ja perhosista sekä niiden yli kulkevasta ompeleesta. Itse asiassa tykkään koko sivusta hurjasti; lämpimän harmaan yhdistämisestä annettuihin materiaaleihin, otsikosta, syksyn tunnelmasta <3

lehtipollo kirjoitti...

Ihana syksyinen sivu. Kaikki elementit osallistuvat tunnelman luomiseen. Tykkään!

Kiitos kirjeestä, josta löytyikin vaikka mitä ylläreitä! <3 Käytinkin jo muutaman helmipalluran minialbumiin.

Veeruliiru kirjoitti...

WAU! Miten upea sivu! Maalailut, repeymät ja otsikko antavat sivuun juuri sen oikean fiiliksen!
Ja mun mielestä on vaan mahtavaa, ettet käyttänyt ostettuja kirjaimia kun osaat niitä itsekin tehdä!

Elina kirjoitti...

Aivan ihana, syksyinen sivu! Taustan kuvio sopii luontoteeman kanssa hyvin yhteen.
Maalattu tausta on todella upea, ihan pakko kokeilla itsekin jotakin vastaavaa!

ommu kirjoitti...

Tuo perhosten läpi kulkeva ommel vangitsi minut kokonaan! Miten suloinen yksityiskohta!

Hienon tunnelman olet onnistunut sivuusi vangitsemaan.

Olipas tämä mukavaa!

ninarsku kirjoitti...

mikä syksyfiilis, tooooosi kaunista! maalijälki on myös mun makuun, kaunis.

Hemppa kirjoitti...

Ihana sivu. Tunnelmaltaan jotenkin täydellinen. Vau!