tiistai 17. elokuuta 2010

Otsikoita

Lueskelin Puuhapetenvaimon skräppäyskurssin esittelyä, ja silmääni pisti toteamus "upeita otsikkoja saa muutoinkin kuin aakkostarroilla". Viime vuonna Tampereella vetämilläni kursseilla oli ihan samoja teemoja kuin Puuhiksellakin, esimerkiksi juuri tämä otsikoitten tekeminen. Olen siis erittäin samaa mieltä! (Ja Tampereella on muuten myös skräppäilykurssit taas tänä syksynä!)
Viime helmikuussa esittelin kurssilaisille otsikkomahdollisuuksia tähän tyyliin:

Erilaisia (ommellen)
tapoja (vaahtomuoviset kirjaintarrat)
tehdä (leimaus + päällä kimalleliima)
otsikoita (itse leikaten + kimallesametti päällä + kohotarrat)
oman (sapluuna + väritys tussilla + 3d-lakka)
maun (eri väriselle kartongille leimaten + irti leikaten)
mukaan (leimaten + ääriviivat tussilla)
helposti (leimaten)
tai (leikaten)
hankalasti (valkoisella kynällä kirjoittaen + ääriviivat eri värisellä ohuella tussilla).

Ja lisäksi seassa on siirtokuvilla "xyz", dymolla "otsikoita", chipboard-kirjaintarroilla taas "xyz" ja muutama huopatarralainausmerkki.

Tuota otsikkovaihtoehtoesittelyä tehdessä näppäsin muutaman vaihekuvan lempparistani kimallesamettiotsikosta. Aikeena oli koostaa ohje tänne blogiin, mutta näköjään hetken kesti. Näin syntyvät pehmeät, kimaltavat otsikot omalla käsialalla. (Osa kuvista on epätarkkoja, pahoittelen! Mutta eiköhän niistä jonkin verran saa käsitystä.)

Tarvikkeet: kartonkia, leveää kaksipuoleista suojapaperillista teippiä (esim. Biltema), kimallesamettijauhetta. Kartongin väri kuultaa kimallesametin läpi, joten huomioi se värejä valitessasi.
  1. Kiinnitä teipin toinen puoli kartonkiin. Kirjoita suojapaperiin kalvotussilla haluamasi sana. Kaunolla kirjoitettu sana pysyy leikatessa yhtenä kappaleena, mutta toki voi käyttää myös tekstausta tai tikkukirjaimia - niiden kanssa on vaan enemmän värkkäämistä kaikissa työvaiheissa. Leikkaa otsikko irti siten, että jätät parin millin marginaalin joka kohtaan. Itse käytän ulkoreunojen leikkaamiseen teräväkärkisiä saksia ja kirjainten sisällä oleviin aukkoihin sormiveistä.
  2. Irrota teipin suojapaperi varovasti.
  3. Kaada teipin päälle runsaasti kimallesamettia ja painele ja pyörittele se tiukasti kiinni. Enemmän on parempi.
  4. Kiinnitä nurjalle puolelle kohotarran palasia. Tässäkään ei kannata säästellä.
  5. Kiinnitä otsikko haluamaasi paikkaan. Valmis otsikko on kimaltavan pehmeä, ja omaa käsialaasi!
Itse olen tehnyt otsikon tällä menetelmällä mm. näihin leiskoihin: Juhlatuulella (vaaleanpunainen kartonki + vaaleanpunainen kimallesametti), Pieni onni (musta kartonki + musta & vihreä kimallesametti) ja Ihana syyspäivä (ruskea + ruskea).

Toivottavasti joku innostuu kokeilemaan! Omalla kohdallani tämä otsikontekoajatus muutti irrallisen sametin turhasta mielekkääksi tarvikkeeksi, ja nyt minulla onkin niitä useaa väriä jemmassa. Vanha kunnon Irtokimalle toimii tässä yhtä hyvin, jos haluaa vähemmän pehmeyttä ja enemmän blingiä. :-)

11 kommenttia:

xing kirjoitti...

Kiitos ohjeista! Pääsin itse jo kokeilemaan näitä silloin kerran ja lopputulos on kyllä vaivan arvoinen. Samettihile kunniaan

Minna Enqvist kirjoitti...

en voi sano muuta kuin WAU.

Puuhapetenvaimo kirjoitti...

Hienoja, hienoja! Just mun makuun.

Marika kirjoitti...

Mistä löytyy Tampereen kurssin tietoja ja mahtuukohan vielä?

sannika kirjoitti...

Marika, ilmoittautuminen alkaa 25.8. joten mahtuu kyllä :-)

Kyseessä on työväenopiston kurssit, alkeiskurssi 6 kertaa ja sen perään työpaja 6 kertaa. Kurssien esittelyt täällä http://www.tampere.fi/top/kurssit_taito_3.php ja ilmoittautumisohje täällä http://www.tampere.fi/top/ilmoittautuminen.html.

Olisihan kyllä hauska tavata kurssilla!

Pia K kirjoitti...

Nämä on niin tosi hienoja kaikki! Voi kun itsekin jaksais useammin käyttää vaikka sapluunoita ja vaahtomuovileimasimia... mutta mua viehättää valmiissa aakkosissa ulkonäön lisäksi erityisesti helppous ja nopeus; kun muutenkin sivun teko usein kestää, on kiva että otsikko valmistuu vähällä vaivalla - siis kunhan on ensin saanut valittua ne sopivat kirjaimet ;)

ninarsku kirjoitti...

pakko päästä biltemaan!!! ihana tämä tutorial, tätä on pitää päästä kokeilemaan pian, vaikken edes ole sitä mieltä että oma käsiala olisi kovin kiva... :)

Veeruliiru kirjoitti...

Kiva, että pääsee edes näin osallistumaan sun kurssille!! Joku päivä mä vielä kokeilen leikellä otsikon ihan itte! =)

lehtipollo kirjoitti...

Uih, miten herkullisen näköinen tuo kimallesamettiotsikko!

Taru Jehkonen kirjoitti...

hyvä vinkki!!! Loisto juttu... multa kun tuota samettia löytyy... olisi kerrankin käyttöä...

Rva kirjoitti...

Hieno ja hyvin kuvainnollistava. :)