torstai 12. elokuuta 2010

Tsirp!

Olen jo pitkään seurannut Geninne's Art Blogia. Geninnen blogissa on mm. vaihekuvia hänen ihanista lintumaalauksistaan, itsekaiverrettuja leimasimia ja muuten vaan kaikenlaista kaunista. Aikani hänen töitään ihailtuani tilasin Etsyn kautta kolme hänen printtiään, ja niiden paikka tulee olemaan meillä pianon yläpuolella. Kehykset jo on, joten kuvat päässevät seinälle ihan lähitulevaisuudessa. :-)

Äskettäin huomasin, että Geninnen blogissa on myös yksi lintunen, jota hän tarjoaa kirjailussa käytettäväksi. Voisin kyllä mielelläni kirjoakin sen, mutta tällä kertaa tulostin linnun nuottikuvioiselle skräppipaperille, ja se pääsi pianonsoittoaiheiseen leiskaan.
"Tsirp! Ilahduttavin ääni on se, kun soitat pianoa itseksesi. Se kuuluu ulos ja saa hyvälle tuulelle!"
En tiedä onko vähän hassua, että lintu kertoo tarinoinnin, mutta näin nyt kuitenkin kävi! Itse kyllä olen aika pitkälle samaa mieltä. :-)

Koristeissa on ompeluita, höyheniä, neula, huopasydän, paljetti. Sivusta tuli täysin erilainen kuin piti, mutta hyvä niin - tykkään tästä kovasti!

PS. Elinan käsityökorissa on tietoja skräppäilyristeilystä 24.-26.9.2010. Jos kiinnostaa, mukaan vaan! Pari paikkaa taitaa vielä olla vapaana. (Saa muuten lähteä mukaan skräppäilemään, vaikka itsellä ei olisikaan blogia.)

12 kommenttia:

lintsi kirjoitti...

ai ai, ihana! ja monta ideaa ja linkkiä postauksessa, joita pitää mennä tutkimaan. lintunen on vallan söpö!

Korppisusi kirjoitti...

Ei musta ole hassua että lintu kertoo tarinoinnin, se sopii leiskaan vallan hyvin. Ihanat värit ja koristeet, tosi kaunis sivu.

xing kirjoitti...

Ihanat ompelukset tuon journalinglapun reunoilla <3 Muutenkin leiska vetoaa suuresti "mustaan kauteeni" :) Tykkään! Ja pitää perehtyä linnun blogiin

Puuhapetenvaimo kirjoitti...

Ommeltu kukkakin on hienosti keksitty. Lintu on ihana, ja minusta on ihan mahtavaa, että lintu kertoo tarinan (skräpistän varmaan joskus, siinähän voi olla vaikka mikä ötökkä, lelu, jne). :o)

lehtipollo kirjoitti...

Kaunis sivu! <3 Tuo lintu on aivan ihana.

sirppis kirjoitti...

Tulostinpa het neljä lintua, kiitos vinkistä, on se NIIN kaunis lintu ja sivusi on myös kaunis ja monta hienoa yksityiskohtaa siinä kiinnittää huomion.

Creomi kirjoitti...

Ihana! Kivoja ompeluideoita ja tykkään kovastu myös tuosta tarinoivasta linnusta :)

ommu kirjoitti...

Onpa su-su-su-suloinen sivu ja tuo lintunen tarinoineen on tosiaan ihastuttava!

Veeruliiru kirjoitti...

Oikea satakieli!! Lintu on kyllä suloinen ja vielä niin yksimielinenkin...!! =)
Kaunis sivu ja kauniit yksityiskohdat!

Pia K kirjoitti...

Tää sivu on siis niin ihanan ihana! Puhekupla ja sen ompeleet on ehkä ihan kaikkein parasta <3 Ja mulla ois niin paljon ihasteltavaa sun aiemmistakin sivuista etten tiedä milloin ehtisin niistä kirjoittaa... Muotoonleikatusta tanssivalokuvasta tykkäsin ihan hurjasti!

Elina kirjoitti...

Kun katsoo tätä sivua, musiikin melkein kuulee korvissa :)
Tykkään hurjasti!

Geninne kirjoitti...

How beautiful!!! You did a wonderful job :) Hugs from Mexico!