lauantai 31. joulukuuta 2011

Olisinpa käynyt Egyptissä!

Muutama kuukausi sitten siskoni antoi minulle nipun pääsylippuja ja pyysi, voisinko tehdä niistä sivun tms. Hän oli ottanut ne talteen Egyptinmatkaltaan - historiallisten kohteiden liput ovat siellä selvästi samaa sarjaa ja todella hienoja.

Katselin lippuja silloin tällöin ja odottelin inspiraatiota. Juuri sopivasti ennen joulua se sitten iskikin, ja sain antaa siskolle ja tämän miehelle lahjaksi itsetehdyn Egypti-minialbumin.

egypti-kansi

Kannen kuva on muutaman vuoden takaisesta National Geography -lehdestä. Kuvan satuttua käteeni tiesin heti, että haluan tehdä siitä kannen - ja saman tien tuli ratkaistua minialbumin koko (korkeus 25 cm). Leveä raidallinen kangasteippi on 7 Gypsiesin. Tilasin sen nettikaupasta tätä projektia muistamatta, mutta heti paketin saatuani huomasin, että sehän on ihan täydellistä Egypti-raitaa.

Sidoin albumin yläreunasta eli sivut avautuvat ylöspäin nostamalla, enemmän vihkon kuin kirjan tapaan siis. Sitomiseen otin vinkkiä täältä. (Anjan kuvaaman rakosen jätin tekemättä, ja sen sijaan nuuttasin pahvin taitoksen, jotta kannen saa auki.)

egypti-1

Ensimmäisellä sivulla on kartta reiteistä, joita matkalaiset kulkivat laivalla ja bussilla. Ompelin reitin mustalla langalla ja laitoin haaraniitit kohteiden merkiksi. Kohteiden nimet kirjoitin vielä punaisille paperiliuiskoille.

Loput sivut ovatkin keskenään samanlaisia: pääsylippu, jonka alla yksivärinen kartonki, pätkä raitateippiä, päivämäärä ja haaraniitti. Liitin mukaan lappusia, joille siskoni puolisoineen voi kirjoittaa matkamuistoja, jos niin haluaa. Lappu mahtuu sivulle pääsylipun yläpuolelle. Teipit kiinnitin lappuihin valmiiksi ja demosin dymolla, miten voin täydentää lappuja napsuttelemalla niille otsikot - päivämäärän, sanoja, tms, riippuen siitä millaisia tarinoita Egyptinmatkalaiset lappuihin tallentavat.

Aukeaman yläsivuun mahtuu 9-kokoinen valokuva tai vaakasuuntaisia parikin, jos matkalaiset haluavat tallentaa kuvia albumiinsa. Ja jos kirjoittelu tai valokuvien lisääminen ei innosta, minin voi jättää nykyisenlaiseksi pääsylippukokoelmaksi. :-)

egypti-2
Pääsylippusivuja on yhteensä kuusi, mutta en tullut kuvanneeksi niitä kaikkia - terassilla oli kuvatessani tosi kylmä. Ja kun toisella kädellä pidin sivuja ylhäällä ja toisella kuvasin, olin ihan tyytyväinen näiden kuvien ottamisen jälkeen... ;-)

-----

Hyvää uutta vuotta!

10 kommenttia:

Laura kirjoitti...

Onpa kyllä tosi kivannäköinen kirjanen!!! Tykkään tosi paljon noista papereista! Itse en varmaan osaisi niitä käyttää edes.

Puuhis kirjoitti...

VAU, upea kokonaisuus.

maikko kirjoitti...

todella hienosti talletetut, kauniit pääsyliput!
hyvää uutta vuotta sinulle!

Nyyti kirjoitti...

Ihana kirjanen! Erityisesti ihastuin ommeltuun reittiin!

Creomi kirjoitti...

Aivan mahtava mini! Kaikki sivut ovat niin hienoja ja aiheeseen sopivia. Kansi puhuttelee minua ehdottomasti eniten. Hyvaa uutta vuotta !

ommu kirjoitti...

Hyvää alkanutta vuotta täältäkin!

Onpa hieno kirjanen! Tuli mieleen omat Egyptin matkat ja niiden surkeat tallentamiset (silloin ei vielä ollut tietoakaan skräppäyksestä).

Minäkin tykkään erityisesti kannesta ja tuosta karttasivusta ompeluksineen ja haaraniitteineen. Kiva idea.

sirppis kirjoitti...

Upea albumi ja sopii hyvin tunnelmaani, sillä kuuntelen juuri Mika Waltarin Sinuhe egyptiläistä äänikirjana. Pitäisiköhän joskus käydä Egyptissä??

Anski kirjoitti...

Ooooh aivan ihana! Järjettömän upea, kekseliäs ja tyylikäs kokonaisuus. Ihana tuo kansikin. Ihan alkoi tehdä mieli askarrella itekin jotain vanhoista Egyptin reissun jutuista. Tallessa on vielä reissun lippulappuset ja itseasiassa noita samojakin pääsylippuja. Ne ovat kyllä tosi upeita.

Saija kirjoitti...

Todella hieno lahja, kiitos! Täytyypä alkaa miettiä tekstejä.

lehtipollo kirjoitti...

Ihan mahtava! Kaunis sidontakin. Tästäköhän minulle tuli se lippulapuntallennusidea mieleen... :)