tiistai 14. huhtikuuta 2009

Leiskojen säilyttämisestä

Olen ihminen, joka pitää cd:t aakkosjärjestyksessä, säilytettävät lehdet aikajärjestyksessä ja aakkostarrat värijärjestyksessä. (Noin periaatteessa. Tavarat eivät aina ole omilla paikoillaan, mutta olen kova laatimaan järjestelmiä :-) Pidän johdonmukaisuudesta ja yhteneväisyydestä. Niinpä ei ollut mikään pikkuasia päättää, millaisiin albumeihin sitoudun. 

Haluan laittaa leiskat aikajärjestykseen tapahtumien mukaan. Niin kauan kun tein vain 12 x 12 -tuumaisia sivuja, se ei ollut ongelma. Nyt olen kuitenkin innostunut kokeilemaan myös muita kokoja, 8,5 x 11 ja 6 x 12. 

Päätin hankkia American Craftsin 12x12-tuumaisia 3-ring-albumeita, joihin sopivat nämä kolme muovitaskukokoa. Itse asiassa albumi näyttää tosi hauskalta, kun sivujen koot vaihtelevat. Tällä hetkellä kuopuksen albumissa on päällimmäisenä niin sopivasti kaikkia kolmea kokoa, että piti ihan näpätä kuva!


Nyt vaan toivon, että näitä albumeita on saatavilla vielä sitten, kun nämä ensimmäiset albumit tulevat täyteen! Olisi tosi ärsyttävää muuttaa albumisysteemiä kesken kaiken... ;-)

(Päällimmäisessä leiskassa osa kukasta ja naishahmosta tulee ulos muovitaskusta. Leikkasin muovitaskun reunaan aukot oikeille kohdille ja ujutin leiskan taskuun. Kun osaset mahtuvat kuitenkin albumin sisälle, uskon että ne säilyvät suorina.)

3 kommenttia:

xing kirjoitti...

Ajatuksemme kulkevat samoja latuja :) Minun piti juuri kirjoittaa samasta aiheesta..

Uskoisin, että noita albumeja on saatavilla vielä pitkään. Ovat ainakin tosi suosittuja tällä hetkellä

Hemppa kirjoitti...

Mä olen täysin samaa mieltä sun kanssa! Samat albumit käytössä ja samalla tavalla erikokoiset sivut sulassa sovussa. Hyvin toimii! American Craftsin 3-ring albumeita on kuulemma (?) valmistettu niin paljon, että niitä myydään vielä monta vuotta valmistamisen loputtua. Näin luin joskus herneämpärin foorumista, eli ei siis huolta!

lintsi kirjoitti...

hyvältä näyttää! mun pitäisi kans hommata noita albumeita!