maanantai 2. elokuuta 2010

Yksi on one, kaksi on two.

Jos jonkun lapset ovat innostuneet kuuntelemaan ensimmäistä Ipanapa-levyä, saattaa lause "yksi on one" käynnistää mielessä pitkän rimpsun suomen- ja englanninkielisiä sanoja. Leiska kertookin esikoisen englanninopettelusta. Inspiroidu-haasteen tekstitaustan tekemisessä käytin taas apuna lapsityövoimaa. Tällaisia kuulustelupapereita meillä on tänä kesänä oikeasti täytetty, tosin yleensä ihan vaan valkoiselle paperille tulostettuna...
Ympyräajatus perustuu sellaiseen valmiiseen rengaskoristeeseen, jonka olen nähnyt monessakin paikassa, mutta en nyt tähän hätään muista missä. Siinä renkaat ovat pienempiä ja se on jotain paksumpaa materiaalia. (Jos muuten joku tunnistaa, niin kertokaa mikä se on!) Itse lähdin rakentelemaan rengaskokonaisuutta ympyräleikkureiden kanssa. Aloittaessani leikkureita oli kaksi, nyt enää yksi, kun isompi jumiintui. Mutta jumiintuminen oli selvä merkki siitä, että renkaita ei pidä enää lisätä. :-)

Osa renkaista on paikallaan sellaisenaan, osassa on reiän takana jotain ja osaan ympyröistä kiinnitin jotain päälle. PiaK:lle kiitos kommentista kertotaululeiskan kuvattomuuteen liittyen - alkaessani väkertämään tätä leiskaa muistin heti ehdotuksen koulukuvan käyttämisestä ja kuva olikin oikean kokoinen yhteen renkaaseen sijoitettavaksi.

Tässä vielä sivukuva valokuvan sisältävästä renkaasta, jota halusin nostaa vähän ylemmäs. En kuitenkaan halunnut käyttää kohotarroja, koska en halunnut renkaan reunojen leijailevan. Niinpä liimasin muistaakseni neljä kartonkiympyrää päällekkäin, ja käsittelin reunan kimalleliimalla. Mielestäni ihan kiva efekti!

Kuvalla muuten voisi osallistua myös uuteen Inspiroidu-kuvaushaasteeseen, olihan teemana sammakkoperspektiivi. Mutta enpä tiedä, on ehkä vähän vaatimaton haastekuvaksi. ;-)

8 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Aivan ihana sivu. Tykkään tosi paljon. Noi renkaat on tosi hyvä idea ja samoin tekstitausta!

Pikkis kirjoitti...

Täällä myös ipanapa faneja ;D Biisi on aivan loistava! Samoin leiska :D

Ranu kirjoitti...

Kiva idea tuo kimalleliimareunus. Renkulat on hauskat!

sirppis kirjoitti...

Sivusi perusteella enkkua on tosi kiva opiskella just noin,ja onpa raikas väritys!

xing kirjoitti...

Tähän en voi sanoa muuta kuin yes, no, thanks ja pleaks. Nimenomaan pleaks. :D Pakko skräpistää tämä aihe! Ja tykkään noista renkaista

Bridget kirjoitti...

Ihana sivu, tykkään erityisesti väreistä! :)

Kaisa / Pinjami kirjoitti...

Jeee, tää on tosi hieno. Piti oikeen tarkkaan katsoa kun sivussa on niin paljon kaikkea mielenkiintoista. Nuo glitterillä reunustetut renkaat tosiaan on hauska pieni yksityiskohta ja koulukuva just sopiva.

Kootut teokset kirjoitti...

Hieno idea tuo itse tehty chipboard-ympyrä. Sitä täytyy varmaan vielä itsekin kokeilla. :)