perjantai 23. marraskuuta 2007

ATC30: Tunteet

ATC30-vaihtoon piti tehdä kolme korttia tunteista. Olin sattumalta alkusyksystä ottanut Olivia-lehdestä talteen artikkelin tunnepäiväkirjasta, joten toteutus oli jo puoliksi suunniteltu :-)

Raivo.

Ihastuminen. Tausta on olevinaan unelmien untuvapilvi, silkkipaperia ja ruusunkuvia suorassa, rytyssä ja kerroksissa. Skanneri ei oikein ymmärrä näiden kerrosten päälle :-)


Ilo. Tämän kortin kohdalla materiaali johdatti tekijää: Minulla oli lapsen kuva ja teksti onnesta ja ilosta, ja otin laatikosta aiemmin leikkaamani pohjan - joka sattui olemaan Muumi-keksipaketista. Jätin keksipaketin kukkaset esiin ja Nipsun ja Pikku Myyn nappasin lasten askarteluja varten varaamistani lehtileikkeistä. Tylsä äiti! No, annoin kyllä 5-vuotiaan poikani värittää kuvan lapsen vaatteet ja hän osallistui mielellään ;-)


(Elämäni toisessa ATC-kortissa käytin muuten myös saman artikkelin kuvaa.)

torstai 15. marraskuuta 2007

ATC29: Päiväuni

ATC29:n aiheena oli Päiväuni. Laitoin korttini postiin viimeisenä postituspäivänä eli eilen, joten julkaisen blogissakin. Viime aikoina olen ilmeisesti nähnyt päiväunia muista paikoista, ainakin korteista päätellen ;-)

Tällä kertaa skannaaminen latisti kuvia vielä enemmän kuin yleensä, vai kuvittelenko vain? Paratiisi paratiisissa -kortin kuvilla on silkkipaperista tehdyt himmeät reunukset. Tästä niitä ei juuri näe... vaikka sentään tiedän missä ne ovat. Olin ajatellut etten ala perehtyä digitaaliseen kuvankäsittelyyn millään lailla mutta olisiko sittenkin syytä! Muuten, tuo keskimmäisen kuvan riippumatto on juuri se paikka missä nyt olisin jos saisin valita, hyvän romaanin kanssa tietysti ;-)

Open your eyes hakee sitä tunnelmaa, mikä on oikein kuumana päivänä kun pitää silmiä kiinni ja kääntää kasvot kohti aurinkoa.


Skannaus ei ole samanlainen kuin mielikuvani kortista tai ideastani, mutta tässä kuitenkin. Seli seli.

Nyt etsimään reipasta mieltä jostain!

torstai 8. marraskuuta 2007

Mikä on ihosi todellisuus

Tiesitkö, että päivittäin käytettäviä ihonhoitotuotteita ovat
  1. puhdistus- ja meikinpoistoaine

  2. aktiivinen kasvovesi

  3. silmän- ja huultenympärysihon hoitoaine

  4. hoitoseerumi päiväksi ja yöksi sekä

  5. päivä- ja yövoide.

Ja tässä järjestyksessä. Ei toki sovi unohtaa kuorintaa 1-2 kertaa viikossa ja kasvonaamiota 1-3 kertaa viikossa, sekä tarpeen mukaan käytettäviä erikoistuotteita.

Minä en tiennyt, ja vähän vaikealta tuntuu uskoa nytkin, vaikka ihan selvästi nämä tiedot luin esitteestä.

Tekstit Chanel, putelit Biotherm, moottorit Bemari. Mikä on ihosi todellisuus 1 & 2.