Maatuskoja!

Oi! Maatuskoja!
Hmm... mitäs tästä nyt sanoisi, muuta kuin että mielestäni erittäin söpöjä nuo maatuskat! No ehkä sen verran että jos leikkaa ja teippaa tämän tyylisestä 12x12-paperista pohjan letter-leiskalle, saa olla melko tarkkana.

Tykkään kyllä niin noista maatuskoista! Ja punaisesta ja valkoisesta yhdessä, miksi niitä tulee niin harvoin käytettyä?

Vitsi liittyy aiheeseen sikäli, että se tunnetaan meidän perheessä "äidin lempivitsinä". Äidin lempivitsiksi se pääsi lasten tekemien tulkintojen vuoksi - mustikkaan menemisen tuplamerkitys ei vielä tuossa vaiheessa oikein auennut heille. (Kuvat saa klikkaamalla suuremmiksi, toivottavasti tekstit siten pystyy lukemaan.)

Pieni askel ihmiskunnalle

Tämä on ensimmäinen muualla kuin oman askartelupöytäni ääressä valmistunut leiska. Kaikista skräppäilytapahtumista olen tähän mennessä kotiutunut puolivalmiiden leiskojen kanssa, joten oli aikakin!

Olin järjestänyt vetämälleni skräppäilykurssille materiaalihaasteen. Jaoin kurssilaisille materiaalit, joita heidän tuli sivuunsa käyttää - kartonki, kuviopaperi, lasinalunen, kaksi paperinauhaa, viisi kukkaa ja 15 pisaraa. Lisäksi sai käyttää maaleja, leimoja, lankoja, leikkureita yms perusjuttuja, mutta ei omia tarvikkeita. Etukäteen olin kertonut värit, joten kurssilaiset pystyivät varaamaan mukaan sopivia valokuvia.

Poikkeuksellisesti askartelin itsekin kurssin aikana. Päätin, että teen sivun mitään kyseenalaistamatta, aina ensimmäisen idean toteuttaen, ja otin tavoitteekseni, että leiska valmistuu.

Ensin valitsin kuvat. Ne on teetetty kauan aikaa sitten, eivätkä ole säilytyksen aikana muuttuneet yhtään paremmiksi. Käyttöön vaan! Pikkukuvan tausta oli ruma ja merkityksetön, joten leikkasin sen pois. Kokeilin miltä kuvat näyttäisivät päällekkäin ja siihen asentoon ne sitten jäivätkin. Kehyksen voisi ommella - ommeltu. Tarinoinnin voisi kirjoittaa paperinauhoille, paperinauhojen päät pujottaa kuvan alle - tehty. Otsikko syntyy käsin leikkaamalla. Ruskeita kukkia voisi koittaa piristää oranssilla kimallesametilla - kivat tuli. Kukat ja pisarat paikoilleen. Lasinalunen vielä jäi pöydälle pyörimään. Suihkautin siihen maalia. Maali meni epätasaisesti, ja toiseen reunaan sitä tuli liikaa. Niinpä leikkasin lasinalusen puoliksi ja kiepautin käyttökelpoisen puolikkaan leiskan kulmaan. Hyvä paikka päiväykselle! Valmista tuli!

Olin itseeni hyvin tyytyväinen, kirous on murrettu! ;-) Myös leiskan kanssa pystyn elämään. Jos olisin makuuttanut sitä askartelupöydällä päivän pari, se voisi olla erilainen, mutta näinkin ihan jees. Oikean yläkulman ylimmäisen kukan olisin saattanut laittaa johonkin muualle, ehkä pikkukuvan oikealle puolelle. Ja tarinointi olisi kivampi siten, että se täyttäisi kaikki paperinauhat tasaisesti. Mutta ehkä annan kaiken olla vaan... Muistona kerralla valmistuneesta leiskasta! :-)

Oli muuten todella mielenkiintoista nähdä 12 samoista materiaaleista syntynyttä leiskaa. Kaikki tekijöittensä näköisiä, hienoja sivuja!

PS. Kiitoksia vertaistuesta edellisen leiskan kynsiaiheeseen liittyen! Kukaan ei maininnut, että olisi lopettanut kynsien syömisen äitinsä sinnikkään huomauttelun takia, joten ehkä minun kannattaa suunnata lapsen kynsiin uhraamani energia johonkin muuhun harrastukseen...!

Olemattomista kynsistä

Esikoisen kynsien ja sormenpäiden ihon syöminen on meillä jatkuva taistelu. Välillä päätän että antaa olla - maailmassa elää miljoonia kynsiään syöviä ihmisiä ihan hyvää elämää. Ja sitten huomaan, että tyttö on järsinyt sormenpäänsä vereslihalle, ja yrittää puuhailla jotain käyttämättä peukaloita ja etusormia, joihin sattuu. Ja taas yritän saada kynsiensyönnin loppumaan.

Iloisesta kuvasta piti tehdä "mahtavaa, se onnistui" -tyyppinen leiska viime kesän onnistuneen kynsienkasvatusprojektin jälkeen... mutta kynnet tulivat syödyiksi ennen kuin ehdin. Kuva on nyt pyörinyt skräpättävien kuvien laatikossa minua ärsyttämässä puolisen vuotta, ja päätin sitten kuitenkin skräpätä siitä pari viikkoa sitten.

Olin miettinyt kuvan repimistä tai rypistämistä mutta en pystynyt. Repimisestä tuli mieleen entisen poikaystävän repiminen pois omasta elämästä, ja se tuntui hippusen liian dramaattiselta tilanteeseen nähden. Sivu oli jo pitkällä, kun Inspiroidu-haasteessa käskettiin käyttää revittyä kuvaa. Joten revin sitten kuitenkin, mutta en pystynyt kovin paljon. (Työ tosiaan on aloitettu ennen haasteen esittämistä, ja haaste vaikutti lähinnä lopulliseen toteutukseen. Jos pitää diskata niin ymmärrän.) Repiminen ja mustat läiskät taustapaperissa yrittävät kuvata jonkinlaista ärsyyntymistä.
Otsikon ja tekstin kirjoittaminen oli työlästä. Päädyin käyttämään otsikossa pelkkiä välimerkkejä. Yhden huutomerkin sijoitin pitsikukan päälle.

Outo juttu. Haluaisin mieluummin unohtaa koko aiheen, mutta tämä on jo toinen leiska jonka teen näistä jyrsityistä sormista ja kynsistä. Pieni asia todellisiin ongelmiin verrattuna, silti niin harmittava! Toivottavasti kynnet joskus alkavat kasvaa ja sormet pysyvät ehjinä, ja voimme sitten juhlallisesti polttaa nämä leiskat.

Käyttämäni paperit muuten ovat ensimmäisiä hankkimiani skräppäyspapereita. Olen hylännyt ne jo moneen kertaan, ja nyt yhtäkkiä huomasin, että niissä on samat värit kuin tytön mekossa. Näköjään kaikki tarvikkeet löytävät paikkansa, kun vaan tarpeeksi pitkään odottaa! :-)

Ruksi seinään

Olin melko varma, että en ikinä käytä englantia skräppäilyssä. Mutta niin vaan tuli sekin päivä, että käytin.

Aloin tehdä rakkaus-aiheista Inspiroidu-haastetta. Ensin aioin skräpätä minusta ja miehestä, sitten New Yorkista, mutta päädyinkin onnekkaisiin sattumiin. Joskus löytää jotain parempaa kuin mitä alun perin etsi. Se oikeastaan pätee niin mieheen kuin meidän syksyiseen New Yorkin matkaankin, ja etenkin tuohon valokuvaan.

Yritin kuvata tunnuksenomaista keltaista taksia ja pimeässä kuvatessani tiesin, että liikkuva taksi ei tallennu kuvaan tarkkana. Olin todella ällistynyt, kun kotona huomasin, että sen sijaan meidän varjomme olivat tallentuneet liikkuvan taksin kylkeen ihan tarkkoina. Eipä olisi ikinä tullut mieleen yrittää ottaa tuollaista kuvaa, vaikka varjokuvia joskus olenkin kuvannut!

Serendipity, yksi englannin kielen vaikeimmin käännettävistä sanoista.

Leiskassa on mukana pari matkamuistoa. Optimism-lappu on metrokortti, joka sattui olemaan osa taideprojektia. Banana Republic -tarran ja siihen takertuneen silkkipaperin otin talteen vaateostosten ympäriltä.

Metallireunaiset ympyrät ostin toimistotarvikeliikkeestä. Ne olivat kaikki aluksi valkoisia. Maalasin niitä ja koristelin kello-siirtokuvilla, maalilla ja muulla. Ja jotenkin tähän sivuun eksyi monta kimaltavaa juttua.

Tunne itsesi.

Nyt olisi ainutlaatuinen tilaisuus selvittää, mikä fontti olet. Pikainen käväisy fonttipsykiatrilla riittää - kuuntele neljä kysymystä ja vastaa niihin. (Vaatii siis kaiuttimien käyttöä.)

Oma tulokseni on Baskerville Italics. Hmm. Vaatii vähän sulattelua, mutta eihän matka itseen aina voi olla helppo!

;-)