torstai 31. joulukuuta 2009

Huopakukkaohje

Syksyn skräppäilyristeilyllä pidin pienen huopatuokion, ja silloin esittelin nämä huopakukat ensimmäisen kerran. Tarkoitukseni oli tehdä ohje blogiinkin, mutta aina huvitti tehdä jotain muuta. No lopulta sain aikaiseksi, kun Puuhapetenvaimo erikseen kyseli... Terveisiä! :-)

Kukkasen olen kehitellyt jossain näkemieni kangaskukkien perusteella, mallia yksinkertaistaen. Huopaa käyttäessähän ei tarvitse huolehtia reunojen purkautumisesta, joten pääsee vähemmällä.

Tarvikkeet: askarteluhuopaa, nappi, lankaa ja neula. Yleensä teen viisiterälehtisiä kukkia, mutta saa terälehtiä kukkaan ahdettua kuusikin (alhaalla oikealla), jos tarve vaatii. Vähän ahdasta vaan voi tulla.

1. Leikkaa huovasta ympyrä. Itse käytän ympyrän mallina Bilteman kaksipuoleista teippirullaa, jollainen joka tapauksessa aina pyörii askartelupöydälläni. Tällöin ympyrän halkaisija on vähän yli 7 cm. Pienempiä ja isompiakin voi tietysti tehdä, tarpeen mukaan.

Leikkaa ympyrä keskeltä halki, ja puolikkaat taas keskeltä. Kustakin sektorista tulee yksi terälehti. Viidennen voit leikata samanlaiseksi yhtä terälehteä mallina käyttäen, tai toisesta ympyrästä.


2. Pujota neulaan lanka, reilu 30 cm. Langan päähän ei tarvitse tehdä solmua. Ompele rypytykset terälehtien pyöreään reunaan. Neula käy nurjalla puolella 4-5 kertaa. Huomaa, että neula pujotetaan ensimmäisen kerran oikealta puolelta nurjalle, ja viimeisenä se palaa nurjalta oikealle. Tällöin valmiin kukan terälehtien reunat taipuvat automaattisesti nurjalle puolelle.

Kuvassa olen suoristanut parin ensimmäisenä ommellun terälehden ompeleet, jotta langan kulku näkyisi. Normaalisti terälehtien voi antaa jäädä saman tien rypyille.

3. Kiristä lanka molemmista päistä vetämällä, ja solmi lanka umpisolmulle. Tällöin terälehdistä muodostuu kukka. Kuvassa näkyy kukan nurja puoli.

4. Terälehtien keskelle jää pieni tyhjä aukko. Sitä voi pienentää yhdistämällä vastakkaiset terälehdet muutamalla pistolla tiukasti yhteen. Tässä vaiheessa kukkaa voi vähän muotoilla. Vierekkäiset terälehdet voi ommella muutamalla pistolla yhteen, jos jokin terälehdistä näyttää vinksottavan väärään suuntaan.

5. Ompele nappi oikealle puolelle. Käytössä on edelleen se sama lanka. Päättele nurjalle puolelle.


6. Ja siinä se, aika helppoa oli! Itse käytän langanpäät usein kukkasen kiinnittämiseen, joten en leikkaa niitä pois. Tämä tietysti riippuu siitä, mihin aikoo kukan laittaa.

Jos jokin vielä jäi epäselväksi, saa tietysti kysyä! Tämä oli ensimmäinen kerta, kun tein ohjeen enkä ole itse vieressä näyttämässä, joten ohjeesta ei varmaankaan tullut täydellinen.

Ai joo, ja hyvää uutta vuotta!

tiistai 22. joulukuuta 2009

Laatikoita + hyvää joulua!

Paperikierteen haaste vaihteeksi: punaista, ruskeaa ja kehys.

Sivu tulee joulualbumin reseptiosuuteen. Ajattelin, että käytännöllisintä olisi kirjoittaa reseptit erillisille korteille, jotka sitten voi napata albumin välistä keittiöön. Mahdolliset sotkut rajoittuvat reseptikortteihin, ja itse albumi säilyy siistinä. (Sinänsä kyllä tykkään pienistä sotkuista keittokirjoissa, niistähän näkee mitä sivuja on käytetty, mutta ehkä joulualbumi on eri juttu...)

Itse kortti puuttuu vielä, koska minulla ei ollutkaan kraftin väristä kartonkia, jota olin ajatellut reseptikorttien yhteiseksi väriksi. Paikka kortille on valmiiksi valokuvan takana - taskun muodostavat ompelukoneen ompeleet näkyvätkin valokuvassa.

Tein muuten lanttulaatikot pakkaseen pari viikkoa sitten, joten ainakin tämän kerran noudatin leiskan ohjetta!

Pari joulualbumi-ideaa pitäisi vielä saada toteutettua, mutta mitenkähän ehdin... En ennen aattoa ainakaan.

Niinpä nyt onkin aika toivottaa hyvää ja rentouttavaa joulua! Herkkuja, tunnelmaa ja rauhaa, ja sitä mikä kullekin on joulussa tärkeintä!

perjantai 18. joulukuuta 2009

Joulutossut

Lapset saivat viime vuonna joulutossut, joista aina aamuisin löytyy jotain kivaa, ja parhaassa tapauksessa päivälläkin. Tossut ovat olleet samanlainen menestys kuin omassa lapsuudessani. Tänä vuonna pienemmät odottivat tossuja niin kovasti, että kävivät joulukuun ensimmäisenä aamuna klo 3 tarkistamassa, ovatko tossut ilmestyneet paikalleen...

Tein parista ensimmäisestä tossullisesta vuodesta yhteenvetosivun.

Tarinointi:
Ompelin lapsille joulutossut kuten minulla ja siskollani oli. Vähän pienet tuli, ei mahdu vanha klassikko mandariini. Mutta muuta pientä mahtuu...

[2008] ... kuten sivuja espanjankieliseen itsepiirrettävään kirjaan, yksi joka päivä. Ja rusinoita, xylitol-purkkaa ...

[2009] ... tai hienoja tusseja. Kuvassa keskimmäisen listaus puuttuvista tusseista - nehän oli numeroitu mutta tulivat sekavassa järjestyksessä.
Valkoinen kynäni tekee niin paksua jälkeä, että tekstiä mahtui paljon vähemmän kuin olin suunnitellut. Esimerkiksi tuo tarina heräämisestä klo 3 jäi pois.

Otsikko muotoutui vahinkojen kautta. Kiinnitin huopakirjaimet suoraan huopaan ja ne pysyivätkin paikoillaan hyvin, mutta vaikka valkoisen tekstin valkoisten palleroiden päällä pystyikin lukemaan, se näytti vähän hölmöltä. Rajasin kirjaimet palleroiden kohdalta mustalla tussilla, ja ne näyttivät edelleen hölmöiltä. Niinpä irrotin kirjaimet, kiinnitin ruskeaan paperiin ja leikkelin paperin nelikulmioiksi. Nyt huopakirjaimet pohjineen matkivat noita valmiita pieniä kirjaintarroja, ja kokonaisuus näyttää ihan mukavalta. Otsikon ja kaiken muunkin kiinnitin ompelemalla - se tuntui kestävimmältä kiinnitystavalta.

Pikkukuvien värit ovat nyt aika lailla vinksallaan. Kyllä niissä ihan oikeasti on väriä, tässä vaan ei näy.

Ja montako yötä jäljellä? Tusseja ainakin puuttuu kuusi. ;-)

maanantai 14. joulukuuta 2009

On.

Vastaus monia askarruttavaan kysymykseen: Joulupukki on olemassa. Ja yksiselitteisen vastauksen tueksi tokaluokkalaisen aukoton argumentointi.

Perustelut
  1. Eihän kenelläkään olisi tarpeeksi rahaa, että voisi ostaa niin paljon lahjoja.
  2. Joulupukki oli kerran tuonut meille yhdet lahjat yöllä ja isä ja äitihän nukkuu yöllä.
Joten tätä ei nyt sitten enää tarvitse spekuloida.

Ja tuon kakkosargumentin perusteella voinee todeta, että myös hammaskeiju on olemassa. MOT.

tiistai 8. joulukuuta 2009

Ristipistoa

Tämäkin sivu syntyi jo kesällä. Törmäsin skräppäyspaperiin, jonka kuvio jäljitteli ristipistoa, ja päätin kokeilla ristipistelyä itse. Se onnistuu hyvin paperillekin - kankaalle en olekaan koskaan pistellyt.
Teksti on klassikko Martan joulukirjasta, josta se löytyy pienestä luukusta kannen sisäpuolelta: Siivoa komero, jos aiot viettää siellä joulun.

Löysin netistä ilmaisen ristipistofontin Home Sweet Home ja tulostin pienemmät kirjaimet sivulle. Sanan komero tulostin erilliselle paperille ja pistelin sen avulla reiät ristipistoa varten. Ristipistelin ruskealla langalla. Ja siinä se, en tullut lisänneeksi muuta.

Tämä on muuten se mainitsemani yksinkertainen sivu, joka tulee joulualbumiin himmelileiskan jälkeen.

Iloisia jouluvalmisteluja - älä siivoa liikaa! ;-)

perjantai 4. joulukuuta 2009

Jouluverhot ikkunaan

Tässä ensimmäinen joulukirjaan tekemäni sivu. Se syntyi joskus kesällä. Aiheena on viime vuonna ompelemani jouluverhot ja leiskakin syntyi pitkälti ompelemalla. Tausta on samaa kangasta kuin verhot.

Syksyllä voitin paikan Scrapbooking with Fabric -kurssille, mutta ikävä kyllä olin silloin jo tehnyt tämän leiskan. Kurssin tärkein anti nimittäin oli muistutus tukikankaan olemassaolosta. Tätä tehdessäni ompelin kuvan ja kartonkielementit suoraan kankaalle, joka venyi ja vanui - tukikangas olisi ollut todella paikallaan! Purin ompeleet useaan kertaan - valokuvan reunasta voi havaita ylimääräisiä reikärivistöjä ompeleiden vanhoilla paikoilla. Ja täytyy tunnustaa, että edelleen sivu on vähän vinksin vonksin, mutta jossain vaiheessa sitten en enää jaksanut välittää...
"Ostin kankaan hyvissä ajoin, mutta jotenkin kävi niin, että ompelu jäi aatonaattoiltaan. Jouluverhot valmistuivat yöllä kello 2. (-08)

... mutta nythän he ovat valmiit ripustettaviksi heti joulukuun alussa!"
Numero 2 johtuu siitä, että aluksi suunnittelin tekeväni 24 sivua ikään kuin joulukalenteriksi. Sitten suunnitelma muuttui ja toistaiseksi tämä on ainoa sivu, jolla on numero. Lisään numeroita muihin sitten, kun on enemmän valmista ja järjestys selvä. Tai sitten en lisää, saapa nähdä.

PS. Tuntuu kuin Blogger kompressoisi kuvia entistä voimakkaammin - kuvat blogissa näyttävät röpöisemmiltä. Esimerkiksi kuvan tekstiä en blurrannut minä vaan Blogger. Onkohan kenelläkään vinkkejä, miten kuvat kannattaisi tallettaa, että ne näyttäisivät paremmilta?