3 mummua ja vaari

Varmaan muistat elokuvan, josta alkoi villitys otsikoida tyyliin "3 sitä ja 1 tätä"? Nyt pääsin mukaan, nimittäin yhdessä mummulassa minulla oli aikoinaan kolme mummua ja yksi vaari.



Leiskan kanssa kului paljon aikaa, kun ompelin käsin kuviopaperista leikkaamieni kirsikoiden ja lehtien ääriviivat. Mutta kun sen sai tehdä kivassa seurassa (kiitokset!), mikäpä sen mukavampaa. 

Ja kun kerran tuli ommeltua, pääsen osallistumaan ensimmäistä kertaa Skräppihetket-haasteeseen, jossa ompelu on tämänkertainen teema.

Laulusta

Emmon blogin Vuoroin vieraissa -sarjaan liittyy haaste, jossa voi inspiroitua kulloisenkin vierailijan tyylistä. Ensimmäisenä vuorossa on Maikko.

Tähän leiskaan poimin Maikon tyylistä maanläheisiä värejä, tehosteaineiden käyttöä (embossatut ympyrät ja leimatut pistealueet), lyhyen tarinoinnin ja otsikottomuuden. Kun leiska oli valmis, huomasin, että asettelu on aika lähellä Maikon VV-leiskaa, venytettynä tosin: kaarireuna vasemmalla, kuva oikealla, papereita päällekkäin. 

Tämä leiska tulee mummun albumiin. Lemppariyksityiskohtani on kuvan alla oleva ruskea paperi, joka on tyhjäksi jäänyt sivu mummun vanhasta valokuva-albumista. Se on vähän rytyssä ja reunoistaan haalistunut, mikä ei tästä kuvasta kovin hyvin näy. Kolmiulotteisuutta leiskaan tuo laululintu lasisessa pallurassaan sekä kuviopaperista irtileikatut kukat, jotka kiinnitin kohotarroilla.

Nyt ruudulta katsoessa elementit näyttävät olevan vähän liian lähellä yläreunaa.. pitääkin vielä mennä vilkaisemaan, onko livenä sama ongelma vai pitäisikö lisätä jotain alareunaan sivua tasapainottamaan.

Viikonloppua! Ja osallistukaahan VV-haasteeseen! Luvassa mainetta ja kunniaa ja jotain pientä postitse kulkevaakin. :-)

Isomummu

Intohimona skräppäys -tapahtumassa oli muutaman tutun kanssa puhetta siitä, ettei blogia tule päivitettyä samalla innolla kuin joskus aiemmin. Ei se mielestäni mitenkään vakavaa ole - elämässä ja harrastuksissa on erilaisia vaiheita, joskus huvittaa yksi asia ja joskus joku toinen. Ja tietysti voi skräppäillä sivuja julkaisemattakin!


Mutta tässä esimerkkinä prosessini nykyisestä hitaudesta sivu, jonka olen tehnyt viime vuoden puolella, kuvannut helmikuussa, ja näin toukokuussa saan blogiin asti... Sivu on lähivärit-Inspiroidu-haasteen mukainen, mutta ei tosiaan sen inspiroima. Mutta haaste inspiroi nyt sitten julkaisemaan tämän keltaoranssin sivun - keltaoransseja olivat mallityötkin. :-)


 


Varmaan voi päätelläkin, että sivuun on kerätty meidän lasten muistoja isomummustaan. Tekstiä tuli sen  verran, että muuta ei juuri mahtunut. Kehystin tekstit ompelemalla.


Ainokainen koriste on pienennös värityskirjan sivusta. Kiinnitin pienennöksen kartongille, leikkasin ääriviivojen mukaan ja kiinnitin kohotarroilla. Syy tällaiseen koristeeseen on se, että järjestin kerran mummulle sairaalaan kotikutoista taideterapiaa. Pakkasin mukaan kasan värityskirjoja ja puuvärit, ja värittelimme yhdessä - mummu, minä ja lapset. Mummu väritti kuvion vihreät osat. Tykkään kovasti siitä että muistelujen kohteen kädenjälki näkyy sivussa. 

Makumuistoja mummusta

O-ou, kiinnitin sitten mummun käsin kirjoittaman vanhan reseptin skräppisivuuni, ihan alkuperäisenä. Taistelin itseni kanssa pitkään - eihän ainutlaatuisia vanhoja dokumentteja voi skräppäilyyn käyttää (jos niille on joskus vaikka jotain muutakin käyttöä), pitäisi ottaa vaikkapa valokopio. Mutta enpä tiedä, missä tämä resepti sitten paremmin olisi säilynyt kuin mummun albumissa. Paperi on haurasta ja sivulle on roiskunut vuosien saatossa kaikenlaisia ei-arkistointikelpoisia ruoka-aineita. En sentään repäissyt sivua reseptivihkosta irti, vaan se oli irronnut ihan itsekseen. Tätä reseptiä on käytetty paljon ja sillä se minulle niin rakas onkin.

Oikean reunan muistelukset kirjoitin Priman Writer's Tapelle, puuvillaiselle teippinauhalle. (Nauhan takana on irrotettava teipin suojus, joten nauhalle voi kirjoittaa kirjoituskoneella, tulostaa, leimailla, mitä vaan, sitten irrottaa suojuksen ja kiinnittää nauhan haluamaansa paikkaan.) Tosi kiva tarvike tekstin kirjoittamista varten! Se vaan harmittaa, että kolmen nauhan paketista yksi nauha kului tähän yhteen leiskaan - jaardi ei näköjään ole kovin pitkä pätkä.

Kinkereillä

Tämän sivun tarina on sellainen hauska juttu, joita varmaan joka suvussa on - tarina joka on kerrottu niin monta kertaa, että kaikki osaavat sen ulkoa, ja aina se vaan jaksaa naurattaa. Tarinaa kertoi mummu ja halusin kirjoittaa sen talteen. Muistin lopun vähän eri lailla kuin äiti, ja talletin leiskaan molemmat versiot. Äitini versio varmaan on oikein, onhan hän kuullut tarinan vielä useammin kuin minä - mutta laitoin silti omani tuohon pääpuhekuplaan, kun kerran sen tuollaisena muistan.

Yläreunan suikaleella ei ole mitään design-perustetta - olin vain leikannut kartongista palasen pois, joten täydensin kolosen kuviopaperilla. Mutta sehän on hyvä vaan, niin tulin käyttäneeksi edes vähän kuviopaperia. :-)

Oranssit pilkut tein maalilla Ikean kakunkoristelusapluunan avulla. Yhdellä kurssilaisellani on jo pitkään ollut sellainen ja nyt on minullakin! Reunustin pilkut vielä ruskealla kynällä, koska ne kaipasivat vähän ryhtiä. Maaliahan oli käytettävä p*skarteluhaasteen takia.

Sivuun oli taas tulossa suhteellisen paljon tekstiä, ja mietin pitkään, millaiset tarinointilaput tähän sopisivat. Puhekuplat tuntuivat täysin epäsopivilta, mutta halusin kokeilla niitä kuitenkin. Ja mitä enemmän niitä katselen, sen paremmin ne tuntuvat paikoilleen sopivan. Samoin otsikon tein kirjaimilla, jotka eivät oikeastaan sopineet... ja valokuvassa on rajaus päin mäntyä reunojen puolikkaine henkilöineen. Mutta jotenkin tästä kuitenkin tuli mieluinen sivu kaikkine epäsopivuuksineen. Kaikenlaisia sattumia mutta ihan jees! :-)

Jatkoaika

Tein mummun albumiin yksinkertaisen kollaasin, joka sisältää muutamia kuvia parilta viime vuodelta.

Mummun albumin tekeminen muutti jokin aika sitten luonnettaan, kun mummu menehtyi. Tosi kiva että tuli tehtyä niitä muistelusivuja yhdessä mummun kanssa - ja toisaalta harmi että emme ehtineet enempää. Mutta joitain sivuja aion nyt vielä tehdä, jotain mummun muistoista ja jotain omista mummu-muistoistani.

Muistakaas muuten kaikki kuvata läheisiä ihmisiänne! Huomasin että meillä kuvataan lähinnä lapsia - nämä kuvat ovat kaikki siskoni ottamia. Kiitos sisko! <3

Voi mummu

Tein sivun mummun albumiin taas, tällä kertaa nykyajasta. Tarkoitus oli osallistua Inspiroidu-virkkaushaasteeseen, mutta myöhästyin. Sen ansioista kuitenkin tulin aloittaneeksi sivun teon, joten kiitos inspiroivasta haasteesta taas! :-)

Halusin pitää sivun yksinkertaisena, joten koristeet ovat minimissä. Leimasin pari perhosta, jotka hauraina olentoina mielestäni sopivat tähänkin aiheeseen. Tägien "kiinnitykseksi" pistelin lankaa. Pikkutägit kaipasivat jotain, ja kuituinen pallonauha oli sopivan huomaamaton elementti - vähän tekstuuria, vähän väriä.

Reunaan virkkaaminen on mielestäni näppärää, kun tekee reunaleikkurilla reiät valmiiksi - ainakin Fiskarsin reiällinen piparireunusleikkuri sopii tarkoitukseen mainiosti. Reiät tulevat automaattisesti samalle etäisyydelle toisistaan. Ja jos olisin viitsinyt etsiä pienemmän virkkuukoukun, reiät olisivat olleet sopivan kokoisia - nyt olivat vähäsen pieniä.

Pari pikkujuttua jäi harmittamaan - kuten että oikean alareunan perhosessa olisi kannattanut olla musta alareunassa, ruskea yläreunassa. Ja että olisi kannattanut leikata paperi letterkokoon vasta reunusleikkurikäsittelyn jälkeen (millin tai kaksi eri kohdasta), niin vasemman yläreunan virkkauksen olisi saanut viimeisteltyä nätimmäksi. Eivätkä marginaalitkaan nyt ihan täydelliset ole.

Miksi ihmeessä aina tekee mieli raportoida, mikä meni pieleen? Kun nyt kuitenkin jäi hyvä mieli siitä, että kirjoitin ylös näitä mummun muistisairauteen liittyviä asioita.

Se kouluaika

Kesälomailun jälkeen jatkan taas mummun sivulla, tällä kertaa aiheena kouluvuodet. Oikeastaan aihe on hyvin ajankohtainen, juurihan ne koulut taas alkoivat!

Aloitin tämän sivun jo kesäkuussa, mutta palaset eivät mitenkään loksahdelleet kohdalleen. Leiska lojui askartelupöydällä kuukauden ja melkein toisenkin, kunnes pari päivää sitten päätin tehdä sen loppuun. Aloitin oikein reunan koristeesta, ja sen jälkeen muutkin palaset alkoivat löytää paikkojaan.

Joten kiitos vaan aaltopahvivaatimuksesta, P*skarteluhaaste, se avasi nyt yhden skräppäilijän lukon! :-)

Tuo aaltopahvilla oleva lausahdus taitaa olla tämän leiskan tärkeintä antia. Kun aloin kuuntelemaan nauhoitusta, olin unohtanut, mitä me mummun kanssa kuvista juttelimmekaan. Meillähän oli ollut tosi hauskaa! Mummu muisti paljon luokkakavereiden nimiä ja oli tosi tyytyväinen että muisti.

Ihan mukava on tietää, että mummu tykkäsi koulussa matikasta, mutta sitten kuitenkin kivempaa on se, että valokuvia on niin mukava katsella yhdessä!

Aikamoista säkää muuten, että mummun opettaja on ollut valokuvauksen harrastaja. Enpä olisi uskonut, että mummulla on valokuva vuonna 1931 tehdystä hiihtoretkestä!

PS. Yritän saada kuvan leiskasta näkymään isompana kuin aiemmin. Ainoa tapa, jonka avulla sain sen onnistumaan, on lataaminen Flickrin kautta. Jos kuva ei näy tai on muuta häikkää, kerrothan!

Lottajuttu

Nappeja pyysi Jehko haasteessaan. Ei tässä leiskassa mitään kovin hempeää koristetta olisi voinut käyttääkään, joten nappihaaste osui sopivaan aikaan.

Harvoin on otsikko niin ilmeinen kuin "olinhan siellä minäkin" mummun kertoessa näiden kuvien taustasta. Kuvista jutellessamme pöydän vieressä poikkesi pari hoitajaa, joille mummu myös esitteli kuvat, ja molemmille kertoessaan hän aloitti jutun "niin, olinhan siellä minäkin" - sota-ajan töissä.

Sivu syntyi helposti ja luontevasti, mitä nyt maalisuihkeet menivät aivan överiksi. Repimällä ja kraftilla sain onneksi asian melko lailla korjattua, vaikka parempi olisi ollut kokonaan ilman tummanruskeaa maalia.

*****

Säilytän sivuja neljässä eri albumissa: lapsille on kullekin omansa ja neljännessä on minun omani sekä koko perhettä koskevat sivut. Nyt näyttää siltä, että pitää perustaa viides albumi mummun sivuille.

Kun sivujen idea on tallettaa mummun muisteluita, niihin ihan varmasti tulee tekstiä. Vaakaletter tuntuu käytännölliseltä formaatilta. Mutta mitenkäs albumit? SEI valmistaa vaakasuuntaista letteralbumia Preservation-sarjassa, väreinä musta, vaaleanpunainen ja vaaleansininen. Noista väreistä ainoana voisi harkita mustaa, mutta joku vähemmän synkkä (mutta ei kuitenkaan vauvaväri) olisi vielä kivempi. Tietääkö kukaan muita vaakaletter-albumeita? Ainahan toki on mahdollisuus tuunata tuosta mustasta iloisempi.

Nostalgiaa

Aikoinaan minut sysäsi skräppäykseen albumi, jonka kokosin ja koristelin äidilleni 60-vuotislahjaksi. Tämä kuva jäi siitä yli, joten se on tosiaan ollut pitkään skräpättävien laatikossani. Inspiroidu-haasteen aiheena oli nostalgia, joten nyt oli erittäin hyvä aika skräpätä se.
En ole saanut tehtyä tällä kuvalla mitään, koska en oikeastaan tiennyt, mitä siitä kirjoittaisin. Niinpä menin kysymään henkilöltä, joka tietää. Käydessäni katsomassa mummua sairaalassa mukanani oli tekstiä vaille valmis sivu. (Käsityöihmisenä mummu tykkää katsella skräppäyksiäni.) Laitoin puhelimen nauhoittamaan mummun juttelua, ja kotona kirjoitin sopivat pätkät talteen. Taidan tehdä saman jutun toistekin, tästä jäi hyvä mieli!

Vasemman yläkulman harmaa kukkakuvio on iso siirtokuva. Se oli alun perin suorakulmion muotoinen, mutta säilytyksessä yksi reuna oli revennyt ja tarttunut suojapaperiin. Niinpä rikoin reunaa lisää, ja siitä tuli sopivan epämääräinen alue. Sen alla yläreunassa on vielä oranssia maalisuihketta. Leikkasin sivun letter-kokoon ajatellen, että teen pystyleiskan. Kuva ei kuitenkaan löytänyt paikkaansa, ja käänsin sivun vaakasuuntaan. Niinpä kerrankin valmiina olleet rivit jäivät käyttämättä.

Ennen mummun haastattelemista olin ommellut sivuun otsikon, joka ei sitten sopinutkaan lopulliseen tekstiin, ja oli väärällä värilläkin. Niinpä purin sen pois. Ihmettelen kovasti, miksi ompelusta jääneet reiät eivät häiritse minua - normaalisti näkyvät virheet ärsyttävät kovasti. Tavallaan vanhasta kertovassa voi olla enemmän rikkonaista - onhan kuvassakin naarmuja. Tai oikeastaan kopiot alkuperäisen kuvan naarmuista. (Ja tekstissä gessolla peitetty väärinkirjoitus. Auts! Se kyllä vähän häiritsee.) Tekstin oli tarkoitus sijoittua vapaamuotoisiksi kappaleiksi. Voi olla että laitoin ne liian lähelle toisiaan, ja lukeminen hankaloitui. Mutta sekään ei haittaa. Kai sitä ehtii rivin alkua vähän etsiäkin... :-)

Koristeina on huopakukkasia, varret ommellen, pieniä helmiä, pitsiä, nahkanauhaa, pari neulaa ja lempparini, pyöreä puinen kirjeensulkijamerkki alimmassa koristeryppäässä.

Olen pitänyt vanhojen kuvien skräppäämistä vaikeana, jopa mahdottomana, mutta näköjään on aika muuttaa mielipidettä. Tämä oli antoisa projekti - kaikkine virheineenkin!