perjantai 25. huhtikuuta 2008

Kirjavaihdon sivut

Sain kirjavaihdon sivut valmiiksi ja postiin viimeisenä päivänä, ja pääsen odottamaan ja jännittämään millaisia sivuja muut ovat tehneet. Julkaisen omat sivuni nyt vaikka eivät olekaan vielä ehtineet lopullisille vastaanottajilleen. Eli älä katso tätä postausta jos odotat sivujasi ja haluat säilyttää jännityksen :-)

Kaikki aiheet olivat mielenkiintoisia ja haastavia, mutta jotenkin oli tosi vaikeaa. Sen huomasin, että heti kun kirja oli jonkin muun kuin nelikulmion muotoinen, luomisen tuska moninkertaistui. Ja miten voi olla niin vaikea muistaa, että sivuille on tulossa reiät?

Kaisuliinalle Siivet -näistä toisen jo julkaisinkin. Koirasivu syntyi ihan viimeisten joukossa ja sitä olikin tosi hauska tehdä. Mietin tosin vakavasti, kehtaanko lähettää lentävää koiraa kenellekään mutta niin vain lähetin :-)

Vikelle samoin Siivet. Herkkään pikkutyttöön olen todella tyytyväinen, siitä tuli sellainen kuin ajattelinkin. Käsien laittaminen linnulle oli mielestäni nerokas idea, ja ne istuivat siihen ihan ok, mutta kädellistä lintua olikin sitten ihmeen vaikea saada sijoitettua mihinkään. Päätyi lopulta New Yorkiin. Teksti "laulava häkki ja sen vapaa lintu / joka ei lennä" on samasta Kirsi Kunnaksen runosta kuin Alicelle tekemäni kortit.



Maissille By the Sea. Picasso-sivun tein ihan ensimmäisenä. Kuva hakeutui käteeni lähes heti kun kävin sivujen aiheita läpi. Merenneito on tuttu ATC:ista, kai itseään saa matkia?


Manssulle Vesi - huh huh, pyöreä pohja! Ahistus! Ämpäristä kinastelevat tytöt syntyi helposti, paitsi ahdisti miten horisontti menee suoraan. Ranta oli vinossa jo alkuperäisessä kuvassa ;-) Toista puolta pyörittelinkin pitkään, kunnes sain Singaporesta postia ja merellisiä postimerkkejä juuri sopivaan aikaan.


Sarille Celestial - tapauksessani Maatamo ja Aurinko. Tämä aihe oli minulle jostain syystä kaikista vaikein. Aurinko-sivun ideaan olin tyytyväinen mutta siitä tuli ihan erilainen kuin ajattelin. Maatamon taas pusersin aivan epätoivoissani loppumetreillä, ja tykkäsinkin siitä sitä enemmän mitä enemmän sitä katselin. Sivun muoto oli mielenkiintoinen ja Maatamossa mielestäni onnistuinkin hyödyntämään sitä.


Junipalle Linnunpönttö. Tilda-villitys ja Tildas hus-kirja synnyttivät Tildas fågelhusin. Paperit ovat Tildaa, vaikken mikään Tilda-addikti olekaan. Ainakaan vielä ;-) Toiselle sivulle halusin munia, kun kerran on kevät :-)


Taijuskalle Perhonen, lisäksi loru tai runo. Suosikkirunoilijani on Kai Nieminen, ja valitsin häneltä kaksi perhosiin sopivaa runoa. Runot pääsivät pääosaan ja kuvitus jäi taustalle. Tagi on molemmissa kuvissa sama - siirtyilee siis sivun puolelta toisella ja on päällystetty samoilla papereilla kuin itse sivut. Ensimmäisen sivun perhonen on muuten Taijuskalta, kuoresta, jossa toimitti koristeltavan sivun ja ohjeet. Kierrätystä! ;-)

Kiitokset kaikille hyvistä aiheista! Tuskin maltan odottaa, mitä aiheestani Partly Human on syntynyt!

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos sivuista, jotka tulivat perille tänään. Ihania! Ja kyllä se pyöreämuoto näytti silti luonnistuvan, vaikka ahistusta aiheuttikin.

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos hyvin keväisestä perhossivustasi kirjaani :)

Anonyymi kirjoitti...

kiitos paljon sivuista ovat tosi suloisia! (saithan lahjasi postissa...?lähetin sen viime viikolla.)