lauantai 7. tammikuuta 2012

Joulusivu seimikoristeesta

P*skarteluhaasteessa oli tällä viikolla vapaat kädet muuten, mutta työssä sai olla 3 nappia, 2 niittiä ja 1 boordileikkuri. Toimiva resepti!

Tein sivun joulualbumiin, tällä kertaa meidän seimikoristeesta. Napit ja haaraniitit löytyvät samasta rykelmästä - noita rykelmiä on viime aikoina sivuissani ollut muutenkin. Boordileikkurilla leikkasin pari reunaa. Lopultakin olen hoksannut, miten boordileikkurilla saa kuvion symmetriseksi - pitää aloittaa keskeltä! Jälkikäteen tuntuu, että tämän olisi ehkä voinut tajuta aiemminkin, ja ehkä kyseessä on boordileikkaajapiireissä yleinen tieto... mutta hyvä että edes nyt tajusin. Tykkään nimittäin symmetriasta kovasti! :-)

seimi

Sivu on joulualbumin muita sivuja korkeampi, ja yläreunan leikattu reuna jää näkyviin muiden sivujen takaa.

Kuvan takana olevaan ruskeaan alueeseen sain inspiraation May Flaumin toimittamasta kirjasta Scrapbook Workshop. (Linkki vie Amazoniin, jossa kirjaa voi osittain selata Look Inside -toiminnon avulla.) Se on parin viime vuoden skräppäilykirjoista suosikkini! Siihen on koottu tekniikka tai pari lukuisilta skräppääjiltä - osa perinteista, osa digiä, ihan erilaisia tyylejä. Tilkkutyömäinen paperisuikalekokoelma ompeleineen ja nauhoineen on Debee Ruizin osuudessa, löytyy tuolta Amazonin esittelystäkin (s. 10). Debeen boheemiin sivuun verrattuna minun versioni on aika yksinkertainen, mutta tällaisenakin sen verran kiva että tekniikkaa pitää kokeilla toistekin!

Tilasin syksyllä myös kirjan Journaling Solutions for Scrapbooks. Se taas oli kaikkien aikojen ensimmäinen skräppäilykirja, jonka jätin kesken. Olin lukenut sen ilmestymisestä jo keväällä ja odotin pitkään, koska sen voi tilata... ja petyin. Ehkä se on tarkoitettu skräppäilijälle, joka haluaisi alkaa kirjoittaa tarinointeja, mutta ei jostain syystä saa aloitettua. Itse saan aloitettua ja itse asiassa tiedän jo sivun tekemisen aloittaessani, mistä aiheesta aion kirjoittaa, joten en tarvitse käynnistysvinkkejä. Annoin kirjalle vielä toisen mahdollisuuden ja selailin sen loppuun, ja onhan se osittain ihan kivakin - mutta ei sellainen inspiroiva lukukokemus kuin Scapbook Workshop, jota lukiessa jatkuvasti tuli sellainen olo, että tätä haluan kokeilla!

Ei tosiaan määrä korvaa laatua: Scrapbook Workshop voittaa mielestäni 128 sivullaan Journaling Solutionsin 288 sivua mennen tullen. (Vaikka voi olla, että jollekulle muulle Journaling-kirja on ihan ykkössuosikki, makuja on monia ja hyvä että on!)

2 kommenttia:

*T* kirjoitti...

Ihanat värit ja tasapainoinen kokonaisuus; tykkään!

manssu kirjoitti...

Ihanat värit. Taustan ompelukset ovat kivat... täytyy pitää mielessä jos joskus on ompelukone esillä...