torstai 21. tammikuuta 2010

Puuh.

Olen tarinalähtöinen skräppääjä, ja Cathy Zielsken kurssilla sen huomaa. Minun on todella vaikea innostua tekemään leiskoja valmiiden mallien mukaan, ellen onnistu kytkemään skräppäilyä tarinaan, jonka haluan tallentaa. Ja tämä siitä huolimatta, että kurssi on mielestäni hyvä ja olen ihan itse hakeutunut sille.

No, nyt kuitenkin onnistuin. Kurssilaisille annettiin valmiiksi värit (ruskea, pinkki ja oranssi) ja leiskamalli 8x8-tuumaiseen aukeamaan. (Itse asiassa annettiin aihekin, mutta tein omasta aiheesta.) En ole oikein noista aukeamista innostunut, mutta päätin tehdä 12x6-tuumaisen sivun saman mallin mukaisesti. Ja nyt on keveä ja helppo olo - leiska tuntuu "omalta" ja sitä oli mukava tehdä!


En halua laittaa lapsista tunnistettavia kuvia nettiin, ja usein harmittaa peittää tai blurrata iloiset kasvot kuvista. Tällä kertaa ei harmita, sillä lapsen ilme kuvassa on jokseenkin myrtynyt. ;-)

Teksti:
Häviö ei sovi sinulle.

Olet sisukas ja voitontahtoinen. Siitä on sinulle paljon hyötyä. Kun päätät tehdä tai oppia jotain, se melko varmasti onnistuu.

Mutta lautapelejä pelatessa se on vähän rasittava ominaisuus.

Ja blogittomalle Anulle perhosterveisiä, nyt löysivät paikkansa! :-)

7 kommenttia:

omuli kirjoitti...

Hieno leiska ja etenkin teksti on taas mainio! Sulla on tosi kiva tyyli kirjoittaa tarinointeja, tykkään tosi paljon.

xing kirjoitti...

Voin samaistua tunteeseesi kurssia kohtaan, mutta hei, sait tästikin muokattua ihan sinun näköisesi sivun (ja opit, että olet tarinalähtöinen skräppääjä :). Hieno!

ommu kirjoitti...

No niinpäs onkin sinun näköinen sivu! Hauskaa, että persoonallinen ote painaa esiin voimakkaasti. Minäkin tykkään sivuissasi hienoista tarinoinneista ja niistä värkkäilyistä, joita en lakkaa koskaan ihailemasta.

Anonyymi kirjoitti...

Jälleen kerran hieno sivu, ja onhan noi perhosetkin somia :-)

Blogiton Anu :-)

Napsuliini kirjoitti...

Samaa mieltä edellisten kanssa, ihan sun näköinen sivu. Itselle teksti
tuottaa aina vain vaikeuksia, joten on niin kiva nähdä sun leiskoja kun tarinointi on niin helponoloista ja keskeistä.

Anonyymi kirjoitti...

hello... hapi blogging... have a nice day! just visiting here....

lehtipollo kirjoitti...

Ihanat perhoset ja kalvo(?)! Herkullisen värinen sivu, näyttää tosi hyvältä.