lauantai 13. marraskuuta 2010

Ompelu sallittu

Inspiroidu etiketti-haaste innoitti penkomaan laatikoita. Minulla on tallella jos minkälaista lappusta, joita harvoin tulee otettua esiin. Nyt käyttöön pääsi joskus talteen ottamani Timberlandin kartonkikuvio, joka ei liity aiheeseen mitenkään, mutta sopii joukkoon värinsä ja kuvionsa (ympyrän muotoon rajattu puu) vuoksi. Sehän muuten on pisteineen vähän kuin ompelukuvio!
Lappusessa oli sirkka jo valmiiksi. Kiinnitin lappusen paikalleen teipillä, ja kietaisin nauhanpätkän koristukseksi muka pitämään lappua paikoillaan.

Ompelin ensimmäisenä lintuaplikaation, sitten otsikon (leimattujen kirjainten päälle), kiinnitin huopatähdet ommellen ja kun oikea reuna vielä kaipasi jotain yksityiskohtia, sain ommella vielä puoliympyröitäkin.

Aina välillä olen itsekin ihmetellyt, miten tulen käyttäneeksi ompeluihin ja muihin työläisiin askarointeihin niin paljon aikaa. Mutta itse asiassa minun projektini ovat työmäärältään ihan kohtuullisia, esim. Kinsey Wilson ompelee paljon enemmän. (Muita esimerkkejä ei nyt juuri tulekaan mieleen, mutta Kinsey Wilsonin ompelukset ovatkin ihan omaa luokkaansa. Upeita!) Nyt alkuun nappasin häneltä idean linnun paperiaplikaatioon, ja hänen bloginsa pääsi suoraan seurantalistani kärkisijoille.

No mitäs muuta? Lintua koristelin parilla ylijääneellä siirtokuvan palasella. Ja alla on maalia, koska halusin kirjoitella valkoisella kynällä. Maali ei näin jälkikäteen katsottuna tullut ihan siihen mihin olisi kannattanut, mutta toisaalta, ei tullut otsikkokaan. ;-)


13 kommenttia:

Marika kirjoitti...

Tää(kin) on ihan mahtava!!!

Mä en tosiaan käsitä miten ihmeessä jaksat ommella näin paljon sivuihisi, mun kärsivällisyys ei tosiaankaan riitä :)

Täytynee mennä tutustumaan linkkiin...

xing kirjoitti...

Tuo lintu on tosi kaunis. Ja jos joskus lanseeraat oman ompelukuviomalliston kuten linkittämäsi skräppääjä, niin meitä on monta kiinnostunutta <3

pikkuhelistin kirjoitti...

Taattua laatua taas. Tuo lintu kolahtaa ihan kympillä ja maaleistakin tykkään. Ja kaikesta muusta.

m kirjoitti...

ihana lintu.
ihanaa kaikki muukin.

Pia K kirjoitti...

Suloinen <3
Mutta etkös sä tehnyt tämän sivun jo joskus aiemmin - ainakin samalla otsikolla? Vai onko tämä eri lapsi? :) Aihe on tuttu meilläkin, ainakin siitä syystä on jäänyt mieleen :D

Puuhapetenvaimo kirjoitti...

Kivat ompelut taas!

Kootut teokset kirjoitti...

Hieno sivu! :) Ompelukset ja blogivinkki inspiroivat mukavasti. Saas nähdä, josko sitä itsekin kokeilisi vähän aplikointia...

Veeruliiru kirjoitti...

Kyllä sä oot Suomen oma Kinsey, 10-0!! =)

Ihanan herkkä sivu, ja täytyy ompelusten lisäksi kehua myös valokuvien nerokasta käyttöä!

sirppis kirjoitti...

Ihana otsikko ja valokuvakin on hieno, ompeluista nyt puhumattakaan, ja kiitos taas linkistä!

Anu kirjoitti...

Upeat ompelukset sulla taas! Nämä sun otsikkos on niin inspiroivia, siis ettei tarvitse aina niitä tarroja käyttää =)

Creomi kirjoitti...

Nämä sinun ompelut ihastuttavat aina. Aivan ihana tuo lintu! Kiitos inspiroivasta linkistä!

Anski kirjoitti...

Ihana!!!!! Otsikko ja lintu ja reunan pyörylät ovat ihan mielettömän hienot. <3

Jeppula kirjoitti...

Olen käynyt ihailemassa sivujasi ja ovat olleet minusta toinen toistaan ihanampia, niin kuin tämäkin. Ihanat värit ja tunnelma koko sivussa:) Ja täytyy kompata Marikaa, että uskomatonta että jaksat ommella noin paljon, mutta on ne kyllä ihania nuo ompelut, ne on kuin piste iin päällä! Kaunista.