torstai 20. marraskuuta 2008

1. oma koti

Minulta on jäänyt muutama Inspiroidu-haaste väliin ja melkein jäi tämäkin. Tehtävänä oli skräpätä ilman valokuvaa. Yritin jo viikonloppuna Minä-kirjani kannella, mutta pääduin tekemään sen uudestaan kuvan kanssa. En saanut sitä toimimaan ilman valokuvaa.

Sitten muistin sopivaa hetkeä odottavan suunnitelmani skräpätä talteen kaikki kotini. Niistä ensimmäinen oma kämppäni on hankalammasta päästä, sillä asuin siellä vain muutaman kuukauden eikä minulla taida olla sieltä yhtään valokuvaa. Samassa asunnossa asui minua ennen yksi ja toinen ystäväni. Osa huonekaluista oli heidän enkä oikein muista mitä niitä olikaan. Niinpä piirtelin mitä mieleen tuli ja nyt huomasin että ainakin sohva puuttuu. Mittakaavakin on jonkin verran pielessä, sellaista sattuu...



Noissa lappusissa on pieniä muistoja kyseisestä asunnosta ja elämänvaiheesta. Kotiin tullessa oli ihanaa, kun kotivastaajasta kuului sillä katkonaisella puheella "Sinulla on .. kaksi .. uutta viestiä. Plimm!". Tai miten kamalaa oli jos viestejä ei ollut. Kuinka tärkeää minulle oli laittaa basilikaa kasvamaan ja miten surkeasti se kasvoi... Ihana pussilakanasettini! Maisema ikkunasta. Vaatteet joita vaihtelimme ystäväni kanssa, molemmat saivat lisää valinnanvaraa vaatekaappiinsa. Ja niin edelleen...

Tämä oli muuten ensimmäinen 11 x 8,5 tuuman sivuni. Tykkäsin, varmaan tulen tekemään tähän kokoon enemmänkin. Mutta kaikkiaan sivu jäi mielestäni vähän hahmotelmaksi. Jos olisin Elsie, tietäisin täsmälleen miten tällainen sivu pitäisi toteuttaa :-) Jätän ajatuksen hautumaan - voi olla että palaan aiheeseen sitten kun paneudun vanhojen kotien dokumentointiin muutenkin. Tarvikkeina kartonki, nauhat + tekstilaput kiinnitetty nitojalla, leimoja (tekstilapuissa), tussit.

(5 minuuttia myöhemmin) Hmm. On tämä kyllä niin ei-mun-tyyppinen sivu ettei tosikaan... Mutta olkoon.

6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Olipa kenen tahansa tyyliä, niin hurmaava sivu tämä kyllä on :) Luulin ensin että olisit tallettanut yhdelle sivulle kaikki elämäsi asunnot, ja kyllähän sellainenkin pohjapiirros voisi olla kiva: joka huoneessa joku koti... Tosin voisi tulla ahdasta, mulla ainakin tekisi tiukkaa saada tusinan verran asumispaikkoja samaan sivuun.

Anonyymi kirjoitti...

Loistoidea! Multa on jäänyt useampi vuokrakämppä kuvaamatta ja harmittaa nyt jälkeenpäin. Taidan piirrellä ne paperille ennenkuin muistikuvat haalenevat liiaksi. -Anni-

Anonyymi kirjoitti...

aivan tosi suloinen sivu :), sai mut hymyilemään. hieno idea tallentaa kämppä noin ja laittaa pienet muistilaput hauskoista tapahtumista! hyvin tehty!!!

Anonyymi kirjoitti...

Ihanasti keksitty aihe ja upea sivu =)

Laura kirjoitti...

tuo on ihan mieletön! Tosi mahtava idea! vau!

sannika kirjoitti...

Kiitos kommenteista!

Jäin itse vielä miettimään tuota tyyliasiaa. Olisi kiva kun olisi oma, tunnistettava tyyli, mutta voihan se vaihdellakin. Voi olla että jotain hyvin tämän tapaista on tyylini sitten, kun teen sen kotini-kokonaisuuden, koska tämä pohjapiirustushomma kyllä toimi muistojen esille kaivamisessa. Vaikka minulla onkin valokuvia muista kodeista, ei niitä ole pakko käyttää.