Laulun kertosäe kuuluu kokonaisuudessaan näin: Oi oi - taas veres kuohahtaa / oi oi - samaan aikaan tahdot rakastaa / oi oi oi oi. Laulun säkeistöissä kerrotaan lisää tempperamenttisesta tytöstä ja äidinrakkaudesta.
Laitanpa omankin tekstini tähän: Olet kuin tyttö tässä Maaritin laulussa. Tuiskahdat ja suutut nopeasti ja usein. Kiukuttelet ja vastustat. Ja tulet halaamaan ja tekemään sovinnon. Ihana kultainen rakas tyttö.
Mustien pilvien takana on oikein kunnon murjotusta, ehkä alaspäin osoittavat suupielet näkyvät? Valokuvien värit ovat aika oudot, koska ne on otettu tosi hämärässä. Olisi kannattanut käsitellä niitä jotenkin, kun vaan olisi tullut mieleen. (Ja osaisi :-)
Suunnittelin leiskan Paperikierteen maaliskuun askarteluhaasteen mukaan. Asettelumalli oli mielestäni toimiva ja sen perusteella oli kiva lähteä skräppäämään, mutta värit teettivät tuskaa. Olen tässä kuussa yrittänyt toteuttaa jo useampaakin leiskaa Paperikierteen speksien mukaan, mutta en ole onnistunut juuri värien takia. Outoa. Tähän tuli vaaleanpunainen ja sininen luonnostaan, mutta keltaisen rusetin runnoin mukaan hiukan väkisin. Loppujen lopuksi päädyin kyllä tykkäämään siitä.
Paperit ovat Imaginiscen ja Imagination projectin, roosa ja vihreä nauha jämiä omien häiden hääkarkeista, keltainen jämä jostain muualta.
Voikukkalappu on Elle's Studion. Tilasin sieltä joulualbumia varten (joulusuunnittelu vaan ei jätä minua rauhaan...!) numeroita, ja sain Ellen studion 2-vuotissynttärilahjana pikkupussin erilaisia lappusia. Laatu on hyvä ja nyt tekisi mieli tilata lisää... Synttärilahjabonus jatkuu maaliskuun loppuun asti Ellen kaupassa ja Etsyssä. Vink vink ;-)
4 kommenttia:
Sie oot niin taitava!
Jotain ois miun blogissa sulle...
Myös minun blogissani olisi jotain sinulle. Kiva sivu, tykkään paljon.
Ihana! Paljon katseltavaa ja hieno toteutus. Tykkään erityisen paljon kuvien sijottelusta. Ja sympatiat on tytön puolella, mä olen nimittäin ihan samanlainen :)
Kaunis sivu ja älyttömän suloiset tekstit :)
Lähetä kommentti