tiistai 5. huhtikuuta 2011

Vielä on kuvaa jäljellä

Sain siskolta palautetta (pilke silmäkulmassa), että blogiin on turha päivittää mitään tekniikkajuttuja, sukulaisia kiinnostaa sisältö. Itse olen ajatellut, että ylipäänsä voisi laittaa blogiin jotain. Joten tässä nyt sitten yksi skräppäily, piiitkästä aikaa. :-)

Sivun lähtökohtana on kukkakoriste, jonka ohjeen bongasin Hamblyn blogista. Ohjeessa kukasta tehtiin sormus, mutta itse sijoitin sen kuitenkin leiskaan. Hamblyn paperista tehty kukkanen oli pinkki-oranssi, joten värimaailma syntyi siitä. Kun keskimmäisestä löytyi sopiva kuva pinkki huppari päällä, leiska alkoi syntyä, koska tästä aiheesta on pitänyt kirjoittaa jo pitemmän aikaa.

Pompulat sain tyttäreltä, jonka askartelupakkauksesta niitä löytyi. Kiinnitin ne ompelemalla, samoin kuin nuo surullisenkuuluisat huonoliimaiset kirjaintarrat.

Napit olen tehnyt ehkä vuosi sitten kiinnittämällä kuviopaperia läpinäkyvien nappien alle koholakalla. Sattumalta paperi oli sama kuin nyt tekemässäni kukkakoristeessa, joten napit pääsivät itsestäänselvästi mukaan.

Yläreunan koriste on vaihtari skräppäilykurssilaiselta. Alun perin se on ollut hiuskoriste, mutta pikkuisen käsiteltynä napsahti tähän paikoilleen.

Mutta hienointa leiskassa ilmeisesti kuitenkin on oranssilla langalla kiinnittämäni sydämen muotoinen läpinäkyvä helmi. Keskimmäinen näki leiskan pöydälläni ja innostui: Upeeta, mä saan ton sydämen mun albumiin!

PS. Kurssilaiselta lainattua on myös tämän postauksen otsikko. :-)

12 kommenttia:

ninarsku kirjoitti...

Oh, aivan ihanat värit. Pampulat on hauskat ja noista napeista tykkään paaaaaljon!

Marika kirjoitti...

Ihan mahtava sivu!!!! Värit, teksi, kuva! Kyllä kelepais munki albumiin ;)

Veeruliiru kirjoitti...

Oi, oi, oi... Miten hieno sivu! Tykkään asettelusta ihan mielettömästi ja värimaailmasta kanssa ja ehkä kaikkien eniten innostuneesta kommentista koristeen suhteen! =) Mainio!

Ja ps: Mä tykkään sun tekniikkavinkeistä ja kaikista jännistä kokeiluista joita teet, kun itse en tajua sellaisia etsiä, pohtia ja kokeilla!

Kootut teokset kirjoitti...

Täällä tykätään kanssa. :) Kivoja yksityiskohtia ja vallan ihanat värit. <3 Ja kiitokset tuosta kukantekolinkistä. Luulen, että tämä pääsee kyllä mun kokeiluun heti kun vaan ehdin taas skräppäillä. Myös muita tekniikkavinkkejä ja kokeiluja luen mielelläni. ;)

Riikka Kovasin kirjoitti...

Ihania nuo ommellut kirjaimet!

Creomi kirjoitti...

Kukkakoriste on hieno!! On sinulla ollut hommaa ommella kirjaimet kiinni, mutta ne näyttävät todella kivalta. Ja pampulat... ah, niin nätti sivu :)

Saija kirjoitti...

Hyvä hyvä! Taas löytyi luettavaa. :)

Jeppula kirjoitti...

Upea. Miten olet jaksanut ommella nuo kirjaimet(?)...mutta on ne hienot, tosi kivat:) Ihanat värit ja kiva kukka. Tuo kirjain idea ompelemalla täytyy kyllä joskus kokeilla...

Laurana kirjoitti...

Tosi kaunis sivu <3 Ihanat värit, koristeet, ommellut kirjaimet, tarinointi...

Anonyymi kirjoitti...

varsin tärkeä aihe ja mukava sivu!
(lapset on niin taitavia monissa asioissa. Parempia kun me aikuiset joskus)

Anonyymi kirjoitti...

aivan ihana! kova työ on ollut otsikkokirjainten ompelemisessa, mutta ompelukset näyttävät tosi hyvältä. ihana journaling (tämmöinen varmasti on sukulaisten mieleen :D) tärkeästä aiheesta.
<3

sannika kirjoitti...

Kiitos kommenteista!
Shys: kyllä!