maanantai 24. syyskuuta 2012

Lääkettä ikävään

Vuoroin vieraissa -haasteessa kanavoidaan tällä kertaa Riikkaa. Eipä taida olla muuta vaihtoehtoa kuin aloittaa gessosta!

Koska havaitsin gessoni kuivuneen (ups! olin sulkenut kannen huonosti), ainoa vaihtoehto oli ottaa käyttöön perhos-diecut-paperi, jota kevään kurssilla käytimme sapluunana. Siinä oli gessoperhosten teon jäljiltä niin kiva tekstuuri, että otin sen tuolloin talteen. Ja nyt minulla on kuin onkin gessot pohjalla! :-) Se on siis tuo valkoisempi valkoinen perhosreikien ympärillä, vähän huonosti näkyy tässä kuvassa.

blogiin2

Roiskuttelin pohjalle tummanruskeaa vesiväriä ja lisäksi kiinnitin parin perhosen taakse palasen ruskeaa kartonkia.

jos-tulee-ikävä

Sitten riikkamaisia koristeita: pikkuinen kakkupaperi (johon embossasin pisteitä, kuten joka sivuun nykyään ;-) ja koristerykelmä. Oranssikukallinen kangasteippi on Teippitarhasta ja ehkä ihaninta mitä tällä hetkellä tiedän.

Todella mielelläni olisin jättänyt ruskean kartongin pitsireunuksen perhosten yläpuolelle näkyviin, mutta elementtien sijoittelu ei onnistunut. Mutta mitenkäs Riikka tässä äskettäin kirjoittikaan... "Teen taustaan jotain kivaa ja lopuksi huomaan, ettei sitä enää juurikaan näy." Ihan asiaankuuluvaa siis! ;-)

Otsikon k on eri värinen siksi, että ruskeista kirjaimista olivat jo k:t loppuneet enkä viitsinyt alkaa värittelemään. Jos en viitsi, saa jäädä erilaiseksi.

Ja muutama hylätty kokeilu vielä riikkamaisesta "jos joku ei onnistu heti, niin yritetään paikata ja jos se ei toimi, niin sitten heitetään pois" -prosessista:

blogiin1

Tämänkertainen VV-haaste löytyy täältä.

10 kommenttia:

Jeppula kirjoitti...

Wau, mikä idea käyttää tuo perhostausta, se sopii mahtavasti! On kyllä Riikan näköistä, mutta silti sinun, kaunis:)

Riikka Kovasin kirjoitti...

Kerrassaan ihana sivu! Perhoset ovat kauniit ja sävyt syksyiset :)
Otsikon erivärinen k kruunaa kaiken!

lintsi kirjoitti...

liikkis sivu <3! hauskasti inspiroiduttu Riikan sivusta. hyvä idea tuo perhospohja, näyttää tosi hienolta.

m kirjoitti...

Oi mikä aihe! Ihana tausta, kekseliästä Riikkamaisuutta!

Minna Enqvist kirjoitti...

Ihana sivu! Todella upea juttu käyttää noita perhosia!

Terhi Koskinen kirjoitti...

Mainio sivu ja huomaa kyllä mistä tyyli on hamstrattu :)

kiala kirjoitti...

Tosi hieno ja idearikas sivu!

Puuhis kirjoitti...

WOW, aivan mahtava

lehtipollo kirjoitti...

Upea, ihanat värit!

Maakari kirjoitti...

Ihan mahtava!!