torstai 20. syyskuuta 2012

Stipendiaatti

Meidän kuopus sai keväällä stipendin. Otin talteen paperin, johon perustelut oli kirjattu, ja ajattelin käyttää sitä leiskan teon pohjana. Siinä oli sellainen koristeellinen punainen kukkaköynnös. No, missäs se nyt sitten on? Taisi joutua roskiin, ei löytänyt paikkaansa. Tulostetut tekstipätkät kuitenkin pääsivät mukaan ja leiskan punainen väri on peruja siitä kukkaköynnöksestä.

stipendi 
Pohjana on punainen kartonki, johon painelin leimasinmusteen ja sapluunan avulla kirjaimet. Intopiukkiksena ryhdyin tekemään kohokuviointiaineen avulla pisteitä ja havaitsin, että muste ei ollut kuivunut. Oikean yläreunan vaaleat kirjaimet ovat vahinko mutta mikäpä siinä, ihan hyvä vahinko. Ja sitten vielä punchinellan ja mustan musteen kanssa pyörylöitä. Tausta valmis!

En ole ollut kiinnostunut skräppäämään lasten koulukuvia, koska ne ovat yleensä aika kliinisiä. Koska stipendiin liittyvää kuvaa ei ollut, ajattelin kuitenkin yrittää. Ja kappas, kun niitä laittoi monta, ne alkoivatkin toimia. (Vähän sama juttu kuin luokkien seinillä olevat piirustukset: 25 syksyistä puuta näyttää paremmalta kuin yksi syksyinen puu.)

Koristeiksi lisäsin paperinauhaa, napin, haaraniittejä ja "3B" pikku tarroina. Rengas on kumirenksu. C-kirjain pääsi heti käyttöön, kiitos postista Riikka!

3 kommenttia:

ninarsku kirjoitti...

oikein kivalta näyttää toi tausta ja hyvä keino tosiaankin käyttää koulukuvia :)

Riikka Kovasin kirjoitti...

Mahtava sivu!

Ja ihan mahtavaa, että mun laatikoissa hilloontuneet jutut innostaa toisia ja pääsevät käyttöön! :)

Minna Enqvist kirjoitti...

Kiva, että sulta tulee sivuja! Mulla on myös ollut vähän epäileväinen suhtautuminen luokkakuviin, mutta ehkä tarrakuvia käyttäen saisikin jotain kivaa ja mielenkiintoista luotua.

Onnea Pojalle stipendistä :-)