perjantai 11. syyskuuta 2009

Napista asiaa

Askartelupöytäni on vanha keittiön pöytä, ja säilytysjärjestelmäni koostuu satunnaisista rasioista, jotka on muusta käytöstä poistettu. Silloin tällöin yritän vähän järjestellä tarvikkeitani, mutta ei siitä ole toistaiseksi varsinaista hyötyä ole ollut - kohta pöytä on taas täynnä rompetta. Mutta tässä joskus seinään ilmestyy pari hyllyä, ja sitten järjestys paranee. Varmasti!

Nyt aluksi sain kuitenkin järjestettyä nappini. Netissä olen ihastellut eri värisillä napeilla täytettyjä lasipurkkeja, mutta päädyin ihan toiseen ratkaisuun. Minusta on näppärää, että napit on järjestetty väreittäin, jotta voin helposti valita sopivat napit tai jos sopivia ei löydy, huomaan sen helposti.
Valkoisia nappeja on eniten, joten ne ovat irrallaan rasian pohjalla. Muut napit löytyvät omista pusseistaan värin mukaan lajiteltuina. Kuinka ollakaan, rasia tuli saman tien täyteen. Kansi kyllä sulkeutuu vielä ihan näppärästi.

Nappijärjestelmäni on ollut käytössä nyt muutaman viikon, ja tuntuu toimivan. Söpöyspisteissä se häviää niille lasipurkeille, mutta kestän sen kyllä.

Tuossa kuvan alareunassa muuten on kolme kuviollista nappia, jotka tein liimaamalla edellisen leiskan jämäkuviopaperia ja -kangasta läpinäkyviin nappeihin koholakalla. Jokin muukin läpinäkyvä ja tarpeeksi kiinnittävä liima kuvionappien tekemiseen kävisi myös. Nappeja oli kiva tehdä ja ne ovat mielestäni aika herttaisia. Säilytysjärjestelmä vaan menee uusiksi, jos monivärisiä nappeja ilmestyy kovasti lisää. Pitää tehdä kuviollisia nappeja vasta sitten, kun niille on käyttöä. ;-)

9 kommenttia:

sirppis kirjoitti...

Hyvä idea nappien säilytykseen, otan sen heti käyttöön.Värien mukaan on helppo etsiä oikea nappi ja toi tapa vei varmaan vähemmän tilaakin kuin ne kieltämättä "söpöt" purkit.Taidankin siivota viikonloppuna askartelupöytäni....tai sit sekoittaa lisää!

Anski kirjoitti...

Minigrip-pussien ystävä täällä! Itsellä on napit kans pusseissa ja samoin helmet. Ne sitten ovat vetolaatikossa kaapissa. Helmiä tehdessä on sit kätevä jos tarvii niitä kaikkia niin ottaa vaikka koko laatikko irti ja kantaa se pöydän ääreen. Ei sekään ehkä niin hienon näköistä kuin lasipurkit, mutta ainakin kätevää :)

Nyyti kirjoitti...

Olen tuhoton nappihamsteri ja joo, jotta niistä kaikista sadoista napeistani olisi enemmän iloa, ne kannattaisi varmaan säilyttää jotenkin tuolla tavalla fiksusti lajiteltuna. Mutta kun ei, rakastan vaan niin sitä, miltä irrallaan pikkusalkussa olevat napit tuntuvat sormien lomassa.

marzuli kirjoitti...

Minäkin säilytän nappejani väreittäin, en kuitenkaan pikkupusseissa vaan rautakaupan muovisessa säilytyslokerikossa. Eihän nekään mitään kauniita ole, mutta sitäkin käytännöllisempiä. Sulla on kiva blogi, onhan ok että lisäsin se blogilistaani?

sannika kirjoitti...

Hauska kuulla kommentteja eri tyylisiltä nappihamstereilta! Minä hiplaan niitä sitten vain vähän kerrallaan, kun levitän yhden pussin sisällön pöydälle. :-)

Marzuli, saa laittaa linkin, tietysti!

xing kirjoitti...

Oma nappikokoelmani kalpenee näiden rinnalla, nappeja löytyy kaapistani niin vähän. Ne ovat ei-söpösti-mutta-erittäin-vähän-tilaa-vieden tyhjässä videokotelossa kuten muutkin koristeet (kullekin oma kotelo: siis napeille yksi, pahvikoristeille yksi jne.)

ommu kirjoitti...

Hemppa osti joskus kirppikseltä jonkun ompelijan ylijäämävaraston ja siitä koitui minullekin iso määrä nappeja. Ne on kaikki samassa rasiassa - ja siksi tulee nappeja käytettyä tosi harvoin. Taidanpa minäkin siirtyä minigrip-pusseihin...

Olen muuten samaa mieltä marzulin kanssa: Sulla on kiva blogi!

Veeruliiru kirjoitti...

Mä olen samanlainen värien mukaan etsijä, joten tää olisi kyllä toimiva idea... Ja menee vielä pieneen tilaan! Mikä on mullakin välttämättömyys, valitettavasti! =(
Itse näin tuollaisia läpinäkyviä nappeja leimattuna ja kohojauheella koristeltuina, herättivät samanlaisen pakko kokeilla fiiliksen!
Ja samaa mieltä; sulla on TOSI KIVA blogi! =)

sannika kirjoitti...

Kiitos! Kiitos kiitos, ihan punastun! :-)